Vuosittainen indeksikorotus koskee yli 1,5 miljoonaa työeläkkeen saajaa ja vaikuttaa suoraan heidän kuukausittaiseen tulotasoonsa. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Eläkkeiden indeksikorotus kymmenkertaisti hakemusten määrän

Ilmarisen mukaan eläkeasiat kiinnostavat suomalaisia nyt ennen näkemättömällä tavalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Taustalla vaikuttaa erityisesti korkeasta inflaatiosta johtuva poikkeuksellisen suuri työeläkeindeksin korotus. Tiedonjano näkyy niin Ilmarisen asiakaspalvelussa, verkkoasioinnin kasvussa kuin eläkehakemusten määrässäkin, eläkeyhtiö kertoo tiedotteessaan.

Suosiotaan on nostanut selvästi osittainen varhennettu vanhuuseläke eli ove. Ove-hakemuksia tuli Ilmariseen syyskuussa 80 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Ilmarisen mukaan lokakuussa tahti on kiihtynyt entisestään, ja kuun puoliväliin mennessä Ilmariseen oli tullut jo yli tuhat ove-hakemusta. Määrä on lähes kymmenkertainen viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Osittaisen vanhuuseläkkeen hakeminen on mahdollista 61-vuotiaille. Lokakuussa hakemuksen jättäneistä suurin osa edustaa kyseistä ikäryhmää, mutta aiempaan verrattuna nyt lisäksi 62- ja 63-vuotiaat ovat aktivoituneet hakemaan osittaista vanhuuseläkettä.

Myös varsinaista vanhuuseläkettä on haettu lokakuussa aiempaa enemmän, ja lokakuun puoliväliin mennessä hakemuksia oli saapunut jo sama määrä kuin koko syyskuun aikana.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)