Euroopan keskuspankin neuvosto kokoontui torstaina vuoden ensimmäiseen kokoukseen. Ohjauskorot pysyivät odotetusti ennallaan. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / KIRILL KUDRYAVTSEV

EKP piti ohjauskoron ennallaan – ei vihjettä tulevan laskun ajankohdasta

Markkinat odottavat ohjauskorkojen laskevan viimeistään kesäkuun kokouksessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan keskuspankin neuvosto on päättänyt pitää kaikki kolme ohjauskorkoa odotetusti ennallaan. Neuvosto kokoontui torstaina vuoden ensimmäiseen istuntoon.

– Neuvoston jäsenten keskuudessa vallitsi yksimielisyys sitä, että on ennenaikaista keskustella ohjauskoron laskuista, EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde summasi kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa.

EKP:n perusrahoitusoperaatioiden korko on 4,50 prosenttia, talletuskorko 4,00 prosenttia ja maksuvalmiusluoton korko 4,75 prosenttia.

EKP:n mukaan viimeaikaiset tiedot ovat vahvistaneet aiempia arvioita keskipitkän aikavälin inflaationäkymistä. Inflaation hidastuminen on jatkunut ja aiemmat korkojen korotukset ovat siirtyneet edelleen voimakkaasti rahoitusehtoihin. Tiukat rahoitusehdot vaimentavat kysyntää, mikä auttaa hidastamaan inflaatiota.

EKP:n neuvosto ilmoitti tiedotteessa, että se pyrkii päättäväisesti varmistamaan, että inflaatio palaa oikeaan aikaan kahden prosentin keskipitkän aikavälin tavoitteeseensa.

– Tämänhetkisen arvionsa perusteella EKP:n neuvosto katsoo, että EKP:n ohjauskorot ovat tasolla, joka riittävän pitkään ylläpidettynä edistää merkittävästi tätä tavoitetta. EKP:n neuvoston tulevilla päätöksillä varmistetaan, että sen ohjauskorot asetetaan riittävän rajoittaville tasoille niin kauan kuin on tarpeen, EKP ilmoitti tiedotteessa.

EKP:n neuvoston korkopäätökset perustuvat sen arvioon inflaationäkymistä talous- ja rahoitusdatan, taustalla olevan inflaation dynamiikan ja rahapolitiikan välittymisen voimakkuuden perusteella.

Tuore rahapolitiikkalausunto oli poikkeuksellisen lyhyt, eikä keskuspankki halunnut antaa käytännössä mitään lisävaloa rahapolitiikkanäkymään, arvioi OP Ryhmän seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen tuoreeltaan tiedotteessa.

– Ennakoimme EKP:n tyytyvän seuraamaan rauhassa talouskehitystä ennen seuraavista askelista päättämistä. Keskuspankki tarkkailee nyt erityisesti palkkakehitystä sekä Lähi-idän tilanteen luomia hintapaineita. Isossa kuvassa rahapolitiikkalinja on sen verran kireää, että EKP:lla ei ole näkemyksemme mukaan enää tarvetta lisäkiristystoimille, vaan seuraava askel tulee olemaan rahapolitiikkalinjan keventäminen.

EKP:n seuraavat ennustepäivitykset maalis- ja kesäkuussa tulevat olemaan keskeisessä roolissa rahapolitiikkapäätösten kannalta.

– Arvioimme EKP:n ensimmäisen koronlaskun ajoittuvan kesäkuulle, kun euroalueen inflaation kestävästä hidastumisesta on saatu riittävästi lisätodisteita. Odotamme EKP:n laskevan tämän jälkeen korkoja vaiheittain niin, että talletuskorko asettuu vuoden lopussa 3 prosenttiin. EKP:n koronlaskusyklin lähestyessä euribor-korkoihin kohdistuu laskupainetta ja näemme alkuvuoden aikana koetun viitekorkojen nousun tilapäisenä ilmiönä. Ennustamme 12 kuukauden euriborin laskevan vuoden loppuun mennessä 2,85 prosenttiin, Hännikäinen totesi.

Myös esimerkiksi Nordea ja Ålandsbanken arvioivat omissa tammikuun markkinakatsauksissaan, että EKP alentaa ohjauskorkoa viimeistään kesäkuun kokouksessa.

Markkinoiden ensireaktiot yllätyksettömään rahapolitiikkalausuntoon jäivät laimeiksi.

EKP:n neuvoston seuraava rahapoliittinen kokous on maaliskuussa.

Poimintoja videosisällöistämme

 

EDIT 25.1.2024 klo 15.45: Lisätty OP:n Jari Hännikäisen kommentit.

EDIT 25.1.2024 klo 16.05: Lisätty Christine Lagarden kommentti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)