Jalankulkijoita Helsingissä., LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Ekonomistin yllätyshuomio: Tässä on ehkä suurin syy työttömyyden kasvuun

Työvoiman ulkopuolelta tuleva tarjonta on lisääntynyt.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ukrainan sodan myötä kasvanut maahanmuutto on suurin syy työttömyyden kasvun taustalla, muistuttaa Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Aki Kangasharju viestipalvelu X:ssä.

Ekonomisti viittaa toisin sanoen siihen, että aiemmin työvoiman ulkopuolella ollut tarjonta on lisääntynyt.

Kangasharju huomauttaa, että maahanmuuttajilla on heikon kasvun aikana vaikea löytää töitä.

Tilastokeskuksen lukujen mukaan nettomaahanmuutto Suomeen on ollut vuosina 2022-2024 yhteensä noin 140000 henkilöä.

Kangasharju muistuttaa, että vuonna 2022 alkaneeseen Ukrainan sotaan verrattuna työllisten määrä on vähentynyt 30000 mutta työttömien määrä on lisääntynyt 95000.

Sisäministeriön arvion mukaan Suomessa oli alkuvuonna noin 45000 tilapäistä suojelua saavaa ukrainalaista.

Tilastokeskuksen tuoreimpien lukujen mukaan 15–74-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku kipusi elokuussa 10,0 prosenttiin. Trendiluku on tilastollisesti tasoitettu aikasarja, jossa yksittäisten kuukausittaisten vaihteluiden vaikutusta vähennetään.

Työllisiä oli elokuussa 23000 vähemmän kuin vuosi sitten, kun taas työttömiä oli elokuussa 53000 enemmän vuoden takaiseen verrattuna.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)