Ekonomisti ihmettelee Ylen verojuttua: Lukijoille pitäisi kertoa faktaa

Marginaaliverojen alentamista on ehdotettu erilaisten työryhmien voimin vuosikausia.
Ihmisiä kaupungilla Helsingissä
Ihmisiä kaupungilla Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Ihmisiä kaupungilla Helsingissä
Ihmisiä kaupungilla Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

EK:n johtaja Sami Pakarinen ihmettelee Ylen juttua, jonka mukaan hallitus on tehnyt suurituloisten veroalen.

Veronmaksajain Keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola kertoo artikkelissa, että hallitus on käyttänyt noin 400 miljoonaa euroa on hyvätuloisimpien marginaaliverojen alennukseen, ja loput 1,1 miljardia euroa pieni- ja keskituloisten ansiotuloverojen kevennykseen. Ylin marginaaliveroprosentti laski tänä vuonna 59 prosentista 52 prosenttiin.

Pakarinen muistuttaa, että rajaveron alentamisen hyödyistä on puhuttu vuosikausia.

– Näihin uutisiin pitäisi lukijoille kertoa taustaksi historiaa sekä faktaa. Vuonna 1994 presidentti Ahtisaari asetti Pekkasen työryhmän pohtimaan työllisyystoimia. Työryhmä ehdotti samaisen vuoden syyskuussa, että ylimpiä marginaaliveroja pitäisi laskea 50 prosenttiin, hän taustoittaa X:ssä.

– Sittemmin saman suosituksen on toistanut Arvelan (2002), Hetemäen (2010) ja Järvikareen (2017) työryhmät. 31 vuotta ehti kulua ennen kuin poliittinen päätös syntyi Orpon hallituksen toimesta.

Poimintoja videosisällöistämme

Pakarisen mukaan julkisuudessa maalataan kuvaa, että suositaan perusteetta suurituloisia.

– Faktat ja historia auttaisivat tähänkin. Ja ylimpiä marginaaliveroja kannattaa edelleen laskea noin 40 prosenttiin (IMF).

– Sokerina pohjalla, ylimpien marginaaliverojen lasku on myös merkittävin TKI-toimi vuosikausiin. Tätäkin näkökulmaa olisi hyvä tuoda esille, hän jatkaa.

Pakarinen viittaa talouspolitiikan arviointineuvoston raporttiin, jonka mukaan hallituksen veroratkaisuilla pyritään tekemään järjestelmästä tehokkaampi.

– ”Veroratkaisujen perustelut heijastavat pyrkimystä tehdä verojärjestelmästä siinä mielessä tehokkaampi, että se vähentäisi vähemmän ansiotyötä, investointeja ja kokonaistuotantoa. Tutkimuskirjallisuuden perusteella erityisesti ansiotulojen ylimmän rajaveron alentamista voidaan perustella tällaisella tavoitteella. Myös yhteisöveron alentaminen voi olla tästä näkökulmasta järkevää”, siteeraa Pakarinen X-alustalla.

LUE MYÖS:
Antti Lindtman väläytti miljardien veronkiristyksiä – ”Tuhoaisi kasvun”

Kokoomusedustajien mukaan SDP:n verolinja iskisi rajusti työntekoon, yrittäjyyteen ja talouskasvun edellytyksiin.
Mainos