Hyvinvointialueita laitetaan rivakasti pystyyn. Uudet aluevaltuutetut ovat päässeet nopeasti liikkuvaan junaan urakoimaan toimeenpanopäätöksiä. Organisaatioita rakennetaan ja strategiatyötä edistetään vauhdilla.
Toivottavasti tässä vauhdissa maltetaan kohottaa katseet myös siihen, miten uudistuksen tavoitteet saavutetaan tai mieluumminkin ylitetään. Juuri nyt on nimittäin tuhannen taalan paikka rakentaa pala palalta järjestelmää, josta voimme ylpeydellä maailmalle puhua vaikuttavimpana ja ihmisläheisimpänä sosiaali- ja terveydenhuollon mallina.
Niin, ja toivottavasti tässä vauhdissa eivät unohdu kunnat hyvinvointialueen alle. Siellä nimittäin on vastuu edelleen hyvin tärkeistä terveyttä ja hyvinvointia edistävistä vastuualueista. Esimerkiksi se, että varhaiskasvatus- ja peruskoulut voivat tehdä perustehtäväänsä. Tämä on keskeinen osa syrjäytymisen ehkäisyä. Se, miten hyvin päiväkoti- ja kouluarjessa tunnetaan jokainen lapsi ja nuori hyvin, hänen elämälleen luodaan onnistumisen polkua sekä jaetaan ilot ja surut yhdessä ihan jokaisena päivänä. Kaikki tämä on ensiarvoisen tärkeää lapsen ja perheen hyvinvoinnin näkökulmasta.
Ja ei vain ihmisen kantilta, vaan myös yhteiskunnan kustannusten näkökulmasta. Syrjäytymisen hintalappu ylittää yhden syrjäytyneen ihmisen osalta miljoona euroa.
Sairauksien osalta juuri kunnissa voidaan tehdä tehokkaita terveyspalveluiden kysynnän hillintätoimia. Osa sairauksista on sellaisia, että ne vain tulevat jossain vaiheessa elämää halusimmepa tai emme. Ja osaa voimme viivästyttää tai jopa ehkäistä kokonaan.
Yhtenä esimerkkinä voidaan ottaa vaikka diabetes, joka koskettaa joka kymmenettä suomalaista – 500 000 ihmistä. Kakkostyypin diabeteksen ennaltaehkäisyssä kunnilla on keskeinen rooli. Hyvin arkisia diabeteksen ehkäisykeinoja ovat terveelliset elämäntavat – riittävä liikunta, terveellinen ruoka sekä sitä myötä painonhallinta.
Ja näihin voidaan vaikuttaa kotikunnissa. Lisätä liikuntaa ja terveellisiä ruokailutottumuksia. Juuri varhaiskasvatuksessa ja kouluissa nämä ovat päivittäisiä rutiineja ja niihin pitää luoda hyvät mahdollisuudet.
Pieniä hauskoja esimerkkejä löytyy lukuisa joukko kotikunnistamme. Päiväkotien pihat ovat todellisia temmellyskenttiä lapsille. Koulujen välitunnit tai liikuntatunnit yhdistettynä harrastusten mahdollistajiin luovat hyvää elämän polkua tuleville aikuisille. Kuntopolut ja kevyen liikenteen väylät vievät meidät aikuiset kävelemään, pyöräilemään tai hiihtämään. Ja niinkin yksinkertainen investointi kuin kuntoportaat, voivat innostaa yhä useamman huolehtimaan päivittäisestä liikunnasta.
Tämän lisäksi kunnat, työnantajat ja yhdistykset ovat tärkeitä hyvinvoinnin varmistajia. Käytännössä sosiaali- ja terveyspalveluiden kysyntään eli kustannuksiin voidaan vaikuttaa positiivisella tavalla kuntiin jäävillä palveluilla. Nyt on vain syytä pitää huolta, että kunnat voivat toteuttaa tätä tärkeää hyvinvointitehtäväänsä. Näin saamme rahat ja resurssit riittämään tulevaisuudessa entistä paremmin.
Hyvinvointialueiden tulee siis luoda vahvat yhteistyörakenteet kuntien kanssa. Luoda yhteiset vaikuttavuusmittarit – matkamittarit –, joilla yhteisiin tavoitteisiin hakeudutaan sekä lopputulosmittarit, jotka kuvaavat väestön hyvinvointia. Ehkäpä hyvinvointialue voisi palkita kuntia bonuksilla hyvinvoinnin tuottamisesta. Matkamittareita voivat olla esimerkiksi ylipainon tai keskivartalolihavuuden muutokset ja lopputulosmittarina on esimerkiksi kakkostyypin diabetekseen sairastuneiden määrä.
Annetaan kunnille kunnia ja myös arvo. Ne, jos mitkä ovat edelleen suomalaisen hyvinvoinnin takuumiehiä, kuntalaisten hyvän elämän ja elinympäristön rakentajina. Näin voimme selviytyä taivaan rannassa näkyvistä mustista pilvistä ihmislähtöisen lähestymistavan kautta, ja mukavalla tavalla yhdessä hillitä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia.
