Verkkouutiset

SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA

Ehdotus SDP:stä: Ammatilliset opinnot kerryttämään eläkettä

Kimmo Kiljunen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) ehdottaa eläkejärjestelmän uudistamista siten, että myös ammatilliset opinnot kerryttäisivät jatkossa eläkettä

Suomalaisessa eläkejärjestelmässä eläkettä kertyy opiskelun ajalta vain tietyistä korkeakouluopinnoista, kuten kandidaatin, maisterin ja ylempien ammattikorkeakoulututkintojen suorittamisesta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Perusteena on pidetty sitä, että korkeakouluissa opiskelevilla on usein suurempi taloudellinen vastuu ja pidempi opiskeluaika kuin opiskelijoilla ammatillisissa oppilaitoksissa.

– Ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat pitävät eläkkeen kertymistä vain tietyistä korkeakouluopinnoista selkeänä epäkohtana ja yhdenvertaisuutta loukkaavana. Voimme perustellusti kysyä, miksi he eivät saa samaa eläkekertymää kuin korkeakouluopiskelijat, kun he työelämään siirryttyään maksavat veroa ja eläkemaksuja samoin kuten muutkin työelämässä olevat opiskelijat, Kiljunen sanoo tiedotteessaan.

Hän toteaa, että kouluttautuminen ammattiin on arvostettava asia sekä opiskelijalle että yhteiskunnalle.

– Tiedämme koulupudokkuuden haitat sekä kustannukset ja tarvitsemme lisää vaikuttavia keinoja sen torjumiseksi. Eläkekertymän ulottaminen myös ammatillisiin opintoihin olisi yksi keino koulupudokkuuden ehkäisemisessä, sillä se kannustaisi nuoria kouluttautumaan ja tukisi niitä, jotka valitsevat ammatillisen koulutuksen yliopistokoulutuksen sijaan, Kiljunen sanoo.

Hän pitää ammatillisen koulutuksen sisällyttämistä eläkettä kerryttäviin opintoihin oikeudenmukaisena tapana tunnustaa kaikkien opiskelijoiden panos.

Hän kysyy opetusministeriltä, pitääkö ministeri ammatillisen koulutuksen sisällyttämistä eläkettä kerryttäviin opintoihin oikeudenmukaisena tapana tunnustaa kaikkien opiskelijoiden panos? Ja minkä vuoksi ammatillisten oppilaitosten opiskelijat eivät tällä hetkellä saa Suomessa samaa eläkekertymää kuin korkeakouluopiskelijat ja näkeekö ministeri aiheelliseksi korjata tämän epäkohdan?

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)