Taksiliitto on tyytyväinen taksilain muutoksiin. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

”Ehdottoman hyvä juttu” – IS: Kuskeilta tukea taksiuudistukselle

Sovellustaksit eivät ole lämmenneet mittaripakolle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ilta-Sanomien haastattelemilta taksikuskeilta löytyy tukea taksilain uudistukselle. Helsinkiläiset kuljettajat kuvailevat kaavailtuja muutoksia ”hyväksi asiaksi” ja ”ehdottoman hyväksi jutuksi”, vaikka monet kuskit eivät lehdelle asiaa halunneet kommentoida.

Liikenne- ja viestintäministeriö tiedotti perjantaina hallituksen päässeen sopuun taksilain uudistuksesta. Uudistuksen myötä taksamittarit ja värilliset rekisterikilvet tulevat pakollisiksi kaikkiin takseihin. Myös taksiliikenneluvan ja ajoluvan saamisen ehtoja tiukennetaan. Hallituksen esitys on tarkoitus antaa eduskunnalle tulevana keväänä.

Taksiliitto ilmaisi perjantaina tyytyväisyytensä kaavailtuihin muutoksiin. Mittaripakko on herättänyt arvostelua etenkin sovellustaksien keskuudessa, ja Boltin Suomen maajohtaja Mikael Uusivuori kuvaili Verkkouutisten haastattelussa syyskuussa ehdotusta Bolt-kuljettajille kalliiksi ja tarpeettomaksi investoinniksi. Sovellustakseissa asiakas näkee ja maksaa hinnan etukäteen.

Taksiliiton mukaan mittari ei estä erilaisten alustojen käyttöä taksien tilauksissa tai matkojen maksussa, mutta kerää tiedot kaikilla autolla ajetuista matkoista. Uudistus tasapuolistaa kilpailua ja edistää harmaan talouden torjuntaa, Taksiliitto sanoo tiedotteessaan.

IS:n haastattelema taksikuski Ari ei mittaripakolle kuitenkaan lämpene.

– Täällä on paljon tilausyhtiöitä, joilla on ennalta sovitut hinnat. Heidät olisi voinut vapauttaa siitä koko taksamittarijutusta ja niistä värillisistä rekisterikilvistä, hän sanoo lehdelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)