Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) mukaan SAK:n liittojen päätökset jatkaa poliittisia lakkoja osoittavat ”täydellistä piittaamattomuutta”.
– Näyttää siltä, että SAK on vain syventämässä velkaongelmaa. Pitkään jatkunut lakko jäytää paitsi yrityksiä ja palkansaajia myös koko hyvinvointiyhteiskuntaa. Tuotannon vähentyminen ja työpaikkojen katoaminen lisäävät verotulojen laskua, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoo tiedotteessa.
Uudet ilmoitetut poliittiset lakot ovat aiheuttamassa EK:n alustavan arvion mukaan lähes 300 miljoonan euron loven bruttokansantuotteeseen. Yhteensä viikkoja jatkuneet poliittiset lakot hallitusta vastaan lähestyvät talousvaikutuksiltaan jo kahden miljardin euron tasoa.
– Työelämäuudistuksilla haetaan lisää kasvua ja investointeja, eikä tätä kehitystä saisi vaarantaa lyhytnäköisillä lakoilla. Erityisesti pitkään jatkunut satamalakko aiheuttaa kerrannaisvaikutuksia muille aloille ja samalla on tyly viesti ulkomaisille investoijille, Häkämies sanoo.
SAK ja sen liitot vastustavat hallituksen työelämäuudistuksia ja sosiaaliturvan leikkauksia.
– Olemme pyytäneet pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallitukselta oikeudenmukaisuutta ja kohtuutta. Hallitus ei kuitenkaan kuuntele työntekijöitä edustavia järjestöjä. Edelleen se aikoo toteuttaa lukuisia elinkeinoelämän tavoitteita, jotka ovat työntekijöille kielteisiä, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo liittonsa tiedotteessa.
EK moittii SAK:ta siitä, ettei se ole kyennyt esittämään uskottavia vaihtoehtoja hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiselle.
EK:n johtaja Ilkka Oksalan mukaan SAK:n päätös jatkaa lakkoja on iso pettymys.
– Hallitusohjelma, johon työrauhalainsäädännön uudistuskin kuuluu, tuli jo viime vuonna hyväksytyksi eduskunnassa. Eduskuntaa vastaan lakkoilu vaarantaa yritykset ja työpaikat Suomessa, hän kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
SAK:n päätös jatkaa poliittista lakkoiluaan on iso pettymys. Hallitusohjelma, johon työrauhalainsäädännön uudistuskin kuuluu, tuli jo viime vuonna hyväksytyksi eduskunnassa.
Eduskuntaa vastaan lakkoilu vaarantaa yritykset ja työpaikat Suomessa. https://t.co/GQSYboG6n3
— Ilkka Oksala ✝️ 🇺🇦 🇮🇱 (@IlkkaOksala) March 27, 2024