Eduskunnan poliisit perustivat kerhon

Yhdeksällä kansanedustajalla on taustaa poliisina.
Eduskuntatalo Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Eduskuntatalo Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Eduskunnan poliisitaustaiset kansanedustajat ovat perustaneet yhteisen kerhon. Edustajat kertovat asiasta tiedotteessa.

Eduskunnassa on tällä vaalikaudella erityisen paljon poliisin virassa aiemmin olleita kansanedustajia, sillä heitä on peräti yhdeksän.

Kerho on nimeltään eduskunnan poliisiverkosto ja se perustettiin virallisesti 20. marraskuuta 2024. Siihen voivat liittyä poliisitaustaiset kansanedustajat tai muussa tehtävissä eduskunnassa toimivat poliisitaustaiset henkilöt.

Verkoston puheenjohtajaksi valittiin Mira Nieminen (ps.). Varapuheenjohtajaksi valittiin Marko Kilpi (kok.). Kerhon johtokuntaan kuuluu myös Veijo Niemi (ps.).

Muut eduskunnassa toimivat poliisitaustaiset kansanedustajat ja kerhon jäsenet ovat Anne Rintamäki (ps.), Timo Vornanen (tv.), Rami Lehtinen (ps.), Merja Rasinkangas (ps.) ja Mari Kaunistola (kok.).

Myös sisäministeri Mari Rantanen (ps.) on toiminut aiemmin poliisina, mutta hän ei ministeriasemansa vuoksi ole uuden verkoston jäsen.

Tere Sammallahti kehottaa nuoria suhtautumaan pelkopuheeseen kriittisesti.
Ivan Puopolon studiossa kirjailija ja runoilija Jarkko Tontti.
Suomen Yrittäjät ovat 30-vuotisen toimintansa jälkeen vihdoin osa työmarkkinoita.
Mainos