Eduskunnan pääsihteeri IS:lle: Näillä perusteilla kansanedustaja voidaan erottaa

Perussuomalaisten kansanedustajaa epäillään osallisuudesta ampumavälikohtaukseen.
Eduskuntatalo. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Eduskuntatalo. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Eduskunnan pääsihteeri Antti Pelttari kommentoi Ilta-Sanomille perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornasta (ps.) koskevaa tilannetta.

Vornasen epäillään olleen osallinen torstai-iltana Helsingissä tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa. Vornanen on lehtitietojen mukaan pidätetty.

– Kaikki mitä siihen liittyy sitten tarvittaessa vaikuttaa eduskuntaan. Nyt meillä ei ole tarkempaa tietoa siitä, mitä poliisi tekee. Yleisellä tasolla on säännökset olemassa siitä, miten eduskunnassa voidaan toimia, jos edustajan todetaan syyllistyvän lainvoimaisella tuomiolla rikokseen. Mutta ei mennä nyt asioiden edelle, pääsihteeri Pelttari toteaa IS:lle.

Pelttarin mukaan eduskunta voisi päättää edustajantoimen keskeyttämisestä ja siitä erottamisesta perustuslain kolmannen luvun pykälän 28 mukaisesti, mikäli edustajalle määrätään lainvoimainen tuomio. Päätökseen vaadittaisiin kahden kolmasosan enemmistö.

Pelttari kertoo, että tieto välikohtauksesta tuli eduskuntaan perjantaina ja eduskunnalla on yhteys tutkivaan tahoon. Pelttarin mukaan eduskuntaan ei kohdistunut turvallisuusuhkaa.

– Asia, jota tutkitaan, tapahtui ymmärtääkseni täysin eduskunnan ulkopuolella, Pelttari sanoo.

Pääministeri painottaa, että yhtään euroa ei makseta ennen hankkeen käynnistymistä.
Asiantuntija muistuttaa julkisen sektorin paisumisesta.
Ilpo Kokkila tyrmää Liike Nytin puheenjohtajan väitteet Garden Helsinki -hankkeen saaman tuen taustoista.
Mainos