Eduskunnan kanslia vaaransi tietosuojan teippaamalla tietoja

Teippaamalla peitettyä sisältöä on ollut mahdollista selvittää esimerkiksi puhelimen kameralla kuvaamalla.
Eduskuntatalo. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Eduskuntatalo. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Eduskunnan kanslia on tehnyt ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle kansliassa havaitusta tietosuojariskistä ja mahdollisesta henkilötietoihin liittyvästä tietosuojaloukkauksesta. Havaittu tietosuojariski on poistettu ja kanslia on yhteydessä henkilöihin, joiden tiedot ovat voineet vaarantua.

Selvitystyö käynnistettiin julkisuudessa olleiden tietojen perusteella. Tiedot koskevat kansanedustajien kulukorvausten perusteena olevia vuokrasopimuksia ja asunnon kauppakirjoja.

Eduskunnan kanslian kirjaamossa on ollut mahdollista tutustua kansanedustajien kulukorvausten perusteena oleviin vuokrasopimuksiin ja asunnon kauppakirjoihin, joista on poistettu kansanedustajan nimeä lukuun ottamatta muut henkilö- ja yhteystiedot. Tämä järjestely on tehty erityisesti toimittajien journalistisia tarpeita silmällä pitäen.

Edustajat ovat voineet ilmoittaa kulukorvauksia hakiessaan mahdollisesta turvakiellosta eli osoitetietojensa salaamistarpeesta. Henkilötietojen tietoturva on vaarantunut, koska tietojen poisto ei ole tapahtunut tietoturvallisella tavalla. Teippaamalla peitettyä sisältöä on ollut mahdollista selvittää teknisin apuvälinein esimerkiksi puhelimen kameralla kuvaamalla. Konkreettista yksilöityä tietosuojaloukkausta ei kuitenkaan ole voitu varmuudella todentaa.

– Eduskunnan kanslia suhtautuu tietoturvaan ja tietosuojaan erittäin vakavasti. Kanslia pitää tapahtunutta erittäin valitettavana ja esittää pahoittelunsa kaikille, joiden tiedot ovat voineet vaarantua, sanoo vs. eduskunnan pääsihteeri Mikael Koillinen.

– Havaitun tietosuojariskin ilmettyä kanslia ryhtyi välittömiin toimenpiteisiin riskin poistamiseksi sekä teki asiasta ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle. Kanslia jatkaa asian selvittämistä ja kehittää jatkuvasti tietosuojakäytäntöjään varmistaakseen, että vastaavat riskit voidaan jatkossa ehkäistä mahdollisimman tehokkaasti.

Eduskunta antoi Garden-asiassa luottamuksen äänin 101-90.
PS:n varapuheenjohtajan mukaan "kaverikepulaisuus ja kaverisosialismi ovat tämän maan pahimpia kuolemantauteja".
Kansanedustajan mukaan julkinen vallankäyttö ei ole näyttäytynyt riippumattomalta.
Mainos