Ukrainalainen erikoisjoukkojen tarkka-ampuja Vyacheslav Kovalskiy nousi julkisuuteen loppuvuonna 2023, kun hänen kerrottiin osuneen venäläisupseeriin lähes neljän kilometrin päästä. Nyt hänen työnsä on The Wall Street Journalin mukaan muuttunut täysin.
Kovalskiy ei ole ampunut rintamalla yli puoleentoista vuoteen. Sen sijaan tätä nykyä hän auttaa droonioperaattoreita pääsemään asemiin, asentamaan räjähteitä lennokkeihin ja tarvittaessa ohjaamaan niitä.
Ukrainan sota on osoittanut, kuinka halvat räjähteillä varustetut pienet droonit ovat syrjäyttäneet monia perinteisiä taistelukentän rooleja. Niiden etuna ovat laaja näkökenttä, liikuteltavuus ja se, ettei epäonnistunut tehtävä maksa ihmishenkeä.
– Droonit ovat vain tehokkaampia ja halvempia, Kovalskiy kuvaa WSJ:lle.
Tarkka-ampujia käytetään Ukrainassa yhä, mutta vähemmän ja entistä vaarallisemmissa tehtävissä. Droonit ja lämpökamerat tekevät piiloutumisesta vaikeaa, ja venäläissotilaat ovat oppineet suojautumaan paremmin.
Kaikki eivät silti usko tarkka-ampujien ajan olevan ohi. Ukrainan ja länsimaiden asevoimissa korostetaan, että tarkka-ampuja on edelleen häirinnältä suojattu ja lähes jäljittämätön voimavara, joka toimii myös huonossa säässä, jossa droonit voivat epäonnistua.