Donald Trumpin Venäjä-myönnytys suututti republikaanit ja demokraatit

Presidentti allekirjoitti pakotelain syyskuussa, mutta haluaa nyt lykätä sen toimeenpanoa.
Venäläisen öljy-yhtiö Gazprom Neftin öljynjalostamo Moskovan kaakkoislaidalla huhtikuussa 2022. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös lykätä Venäjää koskevien uusien pakotteiden toimeenpanoa on herättänyt kritiikkiä sekä demokraateissa että republikaaneissa. AFP / LEHTIKUVA / NATALIA KOLESNIKOVA
Venäläisen öljy-yhtiö Gazprom Neftin öljynjalostamo Moskovan kaakkoislaidalla huhtikuussa 2022. Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin päätös lykätä Venäjää koskevien uusien pakotteiden toimeenpanoa on herättänyt kritiikkiä sekä demokraateissa että republikaaneissa. AFP / LEHTIKUVA / NATALIA KOLESNIKOVA

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätös lykätä uusien Venäjälle asetettujen pakotteiden toimeenpanoa on herättänyt suuttumusta sekä republikaaneissa että demokraateissa, kertoo uutissivusto Axios.

Trump antoi perjantai-iltana toimeenpanomääräyksen, jolla hän lykkäsi Venäjää sekä Irania koskevan pakotelain toimeenpanoa. Presidentti allekirjoitti kyseisen Graham-laiksi nimetyn lain syyskuussa.

Se olisi asettanut laajoja pakotteita sekä Venäjälle että maille, jotka ostavat venäläistä öljyä.

Trumpin päätös on herättänyt suuttumusta yhdysvaltalaispoliitikoissa.

– Antamalla Venäjän taloudelle tekohengitystä Trumpin sopimus paholaisen kanssa muuttuu koko ajan likaisemmaksi, kommentoi Yhdysvaltain senaatin vähemmistöjohtaja Chuck Schumer viestipalvelu X:ssä.

Hän jatkaa amerikkalaisten tarvitsevan helpotusta korkeisiin hintoihin.

– Sen sijaan Trump auttaa ja tukee diktaattoria, joka on auttanut Irania kohdistamaan iskuja Yhdysvaltain joukkoihin Lähi-idässä, Schumer kirjoittaa.

Edustajainhuoneen jäsen Don Beyer puolestaan kirjoitti X:ssä, että Trumpin ”viimeisin antautuminen” Venäjän Vladimir Putinille pettää Yhdysvaltojen ukrainalaiset kumppanit ja uhmaa Yhdysvaltain kongressin selvää tahtoa.

– Lainsäädäntö suunniteltiin rankaisemaan Venäjää sen laittomasta hyökkäyssodasta, hän huomauttaa.

Demokraattien lisäksi myös republikaanit ovat kritisoineet Trumpin päätöstä lykätä lain toimeenpanoa.

– Meidän pitäisi lisätä Venäjään kohdistuvaa taloudellista painetta, ei vähentää sitä, vaatii edustajainhuoneen republikaanijäsen French Hill.

Video

Hän ihmettelee Trumpin päätöstä, sillä ”aiemmin Yhdysvallat pyrki tekemään kaikkensa painostaakseen Putinia lopettamaan sota Ukrainassa”.

– Olen pyytänyt suljettua tiedotustilaisuutta päätöksen perusteluista, hän jatkaa.

Republikaanisenaattori Thom Tillis kuvaili Trumpin päätöstä ”enemmän kuin vastuuttomaksi”.

– On täysin käsittämätöntä, että tämä hallinto taipuu venäläiselle diktaattorille, joka hyökkäsi laittomasti Ukrainaan ja surmaa viattomia siviilejä joka ikinen päivä, Tillis sanoo.

Valkoisen talon mukaan Trump on päättänyt lykätä pakotteiden toimeenpanoa, koska niiden käyttöönotto juuri nyt voisi vaikeuttaa Ukrainan ja Venäjän välisiä rauhanneuvotteluja.

Hallinnon mukaan Trump haluaa sodan päättyvän ja laki antaa hänelle lisää keinoja rauhan saavuttamiseksi. Valkoinen talo myös korosti, että Trump voi ottaa pakotteet käyttöön myöhemmin, mikäli hän katsoo sen olevan Yhdysvaltojen kansallisten etujen mukaista.

Jää nähtäväksi, miten Yhdysvaltain kongressi reagoi Trumpin päätökseen palattuaan istuntotauolta. Kongressi on istuntotauolla marraskuun alussa käytäviin välivaaleihin saakka.

Leningradin alueen kuvernöörin mukaan alueella ammuttiin alas 127 lennokkia.
Yhdysvaltain presidentti ehti kumota pakotelain ennen kuin se edes astui voimaan.
Aloitteen mukaan sopimus antaa Vladimir Putinille miljoonia dollareita Ukrainan siviilien teurastamisen jatkamiseksi.
Mainos