Donald Trumpin mukaan Iran ei uskalla puhua neuvotteluista

Presidentti sanoo Teheranin hallinnon etsivän poispääsyä konfliktista.
Iranilaismediassa USA:n presidentin väitettiin valehtelevan maiden välisestä yhteydenpidosta. / AFP / LEHTIKUVA
Iranilaismediassa USA:n presidentin väitettiin valehtelevan maiden välisestä yhteydenpidosta. / AFP / LEHTIKUVA

Iranin ulkoministeri Abbas Araghchi kertoo Yhdysvaltain lähettäneen viime päivien aikana useita viestejä välittäjätahojen kautta. Hän sanoi valtionmedian haastattelussa, että Teheranin hallinto on vastannut ilmoittamalla omat kantansa ja varoituksensa.

– Kyse ei ole kuitenkaan dialogista tai neuvotteluista, ei mistään sellaisesta, Abbas Araghchi sanoi BBC:n mukaan.

Ministerin mukaan Iranilla ei ole toistaiseksi mitään aikeita neuvotella, sillä päätavoitteena on puolustuksen jatkaminen.

– Tämä on Israelin sota. Alueen asukkaat ja amerikkalaiset maksavat sen hintaa, Araghchi totesi.

Valkoisen talon tiedottaja Karoline Leavitt vakuutti keskiviikkona, että presidentti Donald Trump on ollut viimeisten kolmen vuorokauden ajan mukana ”tuotteliaissa keskusteluissa” Iranin kanssa.

Leavittin mukaan Teheranin hallinto etsii poispääsyä konfliktista. Hän lisäksi vakuutti, että Epic Fury -operaatio on aikataulua edellä. Valkoisen talon viesti on ristiriidassa Iranista kuultujen lausuntojen kanssa.

Donald Trumpin mukaan yhteydenpidosta ei uskalleta puhua Iranissa, koska neuvottelijat pelkäävät tulevansa surmatuksi joko omiensa tai Yhdysvaltojen toimesta.

– He kyllä neuvottelevat, koska haluavat diilin niin epätoivoisesti. Mutta he eivät uskalla myöntää sitä, koska olettavat tulevansa surmatuksi omiensa toimesta. He myös pelkäävät, että me tapamme heidät, presidentti sanoi republikaanipuolueen tilaisuudessa Washington D.C.:ssä Timesin mukaan.

Ilmapuolustus torjui hyökkäykset.
Yhdysvalloilla on 50 000 Iranin sotaan osallistuvaa sotilasta.
Hormuzinsalmen reitin korvaaminen vaatisi mittavia investointeja uusiin putkilinjoihin sekä kuljetusreitteihin, arvioivat asiantuntijat.
Mainos