Donald Trump aikoo tehdä suuren ilmoituksen

Yhdysvaltain presidentin mukaan tietoja tulee lisää tiistaina.
Donald Trump. AFP / LEHTIKUVA / TIERNEY L CROSS
Donald Trump. AFP / LEHTIKUVA / TIERNEY L CROSS

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo Truth Social -somealustansa tilillään tulevasta suuresta ilmoituksesta.

– Huomisesta illasta tulee valtaisa. Tulen kertomaan asiat niin kuin ne ovat!, Trump kirjoitti Suomen aikaa iltapäivällä.

Presidentti julkaisi pari minuuttia aiemmin päivityksen, jossa hän sanoi, että ”Donald J. Trump on ainoa presidentti, joka ei antanut yhtään Ukrainan aluetta [Vladimir] Putinin Venäjälle.

– Muistakaa tämä, kun heikot ja saamattomat demokraatit arvostelevat ja valeuutiset julkaisevat ilolla kaiken, mitä he sanovat, Trump jatkoi.

Jos Yhdysvaltain presidentti hyväksyy iskut, Mali olisi jo kahdeksas maa, johon maa on tehnyt ilmaiskuja hänen toisen presidenttikautensa aikana.
Venezuelan hallituksen verkkosivuille on kirjattu vain yksi 300 miljoonan dollarin siirto.
Tutkijan mukaan Yhdysvaltain presidentti käänsi Venäjän ja Kiinan roolit päälaelleen.
Mainos