Demokraatti: Tällainen on kohuttu sairaalalausuma sanasta sanaan

Sairaalaverkkoesitys on herättänyt vastustusta myös osassa hallituspuolueiden kansanedustajista.
Sairaalaverkkoesitys karsisi yöpäivystystoimintaa osassa Suomea. LEHTIKUVA / RITVA SILTALAHTI
Sairaalaverkkoesitys karsisi yöpäivystystoimintaa osassa Suomea. LEHTIKUVA / RITVA SILTALAHTI

Demokraatti kertoo hankkineensa lausumaehdotuksen liittyen hallituksen kiisteltyyn sairaalaverkkoesitykseen. Iltalehti kertoi aiemmin, että hallituksessa on päästy yhteisymmärrykseen lausumaehdotuksesta, jolla pyrittäisiin ”pehmentelemään” esitystä.

Iltalehden tietojen mukaan lausumaan kuuluu, että hallituksen tulee ohjata hyvinvointialueita ja Helsingissä terveydenhuollon palvelut järjestäviä tahoja varmistamaan, että päivystyksenluonteisista palveluista huolehditaan. Samansisältöinen viesti on Demokraatin jutun yhteyteen liitetyssä kuvassa lausumaehdotuksesta. Kyseessä on edustaja Pia Sillanpään (ps.) tekemä lausumaehdotus.

Eduskunnan täysistunnon on määrä äänestää huomenna tiistaina sairaalaverkkoesityksestä. Jotkut hallituspuolueiden edustajat ovat ilmoittaneet myös vastustavansa esitystä. Se karsisi ympärivuorikautista päivystystoimintaa osassa Suomen sairaaloista.

Ylimmät tulokymmenykset maksavat ensi vuonna suuremman osuuden ansiotuloveroista kuin vuonna 2023.
Venäjällä seurataan miten Suomi reagoi uhkiin, toteaa Jarno Limnell.
Työmarkkinoille halutaan enemmän joustavuutta ja vähemmän byrokratiaa.
Mainos