Danske Bank nostaa euroalueen talousennustetta

Energiakriisin pahimmat skenaariot väistyivät, ja vakaa työmarkkina helpottaa kotitalouksien tilannetta.
Euron logo Euroopan keskuspankin pääkonttorin ulkopuolella. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN
Euron logo Euroopan keskuspankin pääkonttorin ulkopuolella. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN

Danske Bank nostaa merkittävästi ennustettaan euroalueen talouskasvusta. Pankki ennustaa nyt, että euroalueen talous kasvaa tänä vuonna 0,1 prosenttia ja ensi vuonna 0,3 prosenttia.

Ennusteen nosto tarkoittaa myös sitä, että euroalue välttää ennustetun tuplataantuman. Aiemmassa ennusteessa euroalueen talous olisi supistunut tänä vuonna 0,9 prosenttia. Vuonna 2024 talous ei olisi ennusteen mukaan kasvanut eikä supistunut.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Danske Bankin Suomen pääekonomisti Pasi Kuoppamäen mukaan talouden kuva on muuttunut viime kuukausina merkittävästi aiemmin ennakoitua valoisammaksi.

– Pääsyynä ovat leuto sää ja energiakriisin jääminen suutariksi. Yritykset ja kotitaloudet ovat onnistuneet sopeutumaan tilanteeseen vähentämällä energian kulutusta, hän sanoo.

Vakaa työmarkkina on helpottanut ja helpottaa kotitalouksien tilannetta. Myös ennakoivat talousmittarit alkuvuodelta 2023 osoittavat, että pahin synkkyys olisi jo takana. Taantuman peruuntuminen ei kuitenkaan tarkoita vahvaa nousukautta.

Kuoppamäki toteaa, että pohjainflaatio pysyy sitkeästi koholla, ja kuluttajien ostovoima heikkenee edelleen.

Poimintoja videosisällöistämme

– Korkojen nousu jarruttaa talouskehitystä vielä pitkään. Ei ole myöskään varmaa, etteikö energiapula voisi vielä uusiutua. Tosin, jos ensi talvi olisi energian kannalta hankalampi, kohtaisi euroalue uuden energiakriisin aiempaa paremmista asetelmista käsin, hän arvioi.

Kiinan koronarajoitusten poistuminen tukee taloutta

Energian hinnan halpenemisen lisäksi euroalueen näkymiä nostaa Kiinan talouden elpyminen. Koronarajoitusten poistuminen tukee koko maailman talouskasvua.

– Euroalueen parempi talouskehitys on hyvä uutinen Suomen kannalta, koska euroalue on Suomen tärkein vientimarkkina. Samalla paremman kehityksen taustalla vaikuttavat syyt, kuten energian hinnan lasku, tuntuvat myös Suomessa niin kotitalouksien ostovoimassa kuin yritysten näkymissä, sanoo Kuoppamäki.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Euroalueen ennakoitua parempi talouskehitys ja sitkeä pohjainflaatio voivat hänen mukaansa johtaa siihen, että korot pysyvät korkeammalla ennakoitua pidempään.

EKP tekee päätöksensä ohjauskoroista pitkälti inflaationäkymien pohjalta, mihin talouskasvun vahvuus ja työmarkkinoiden kireys vaikuttavat.

Danske Bank pitää ennallaan ennusteensa, jonka mukaan EKP nostaa ohjauskorkoja 0,5 prosenttiyksikköä maaliskuussa ja 0,25 prosenttiyksikköä toukokuussa.

Puolustusteollisuudessa voidaan kansanedustajan mukaan nähdä uusi Nokia-ilmiö.
Kireä verotus heikentää työn kannustimia ja jarruttaa talouskasvua, keskusjärjestö arvioi.
Pankkikonserni vähentää työntekijöidensä määrää.
Mainos