Charlie Kirkin muistokyltti Turning Point USA -järjestön toimitilojen ulkopuolella Arizonan Phoenixissa. / AFP / LEHTIKUVA / REBECCA NOBLE

Charlie Kirkin ampujaa etsitään – Venäjältä outo reaktio

Konservatiiviaktivisti surmattiin tuhansien nuorten edessä Utahin osavaltiossa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yhdysvalloissa viranomaiset jatkavat salamurhatun konservatiiviaktivisti Charlie Kirkin surmaajan etsintää.

Nuorisovaikuttaja ja presidentti Donald Trumpin vankka tukija ammuttiin kesken keskustelutilaisuuden Utah Valley -yliopistossa. Paikalla oli 3 000 pääosin nuorta kuulijaa.

Avoimesta julkisesta debatista tunnettu Charlie Kirk vastaili kysymyksiin ”todista, että olen väärässä”-teltalla luodin osuttua hänen kaulaansa. Hän menehtyi myöhemmin sairaalassa. Poliisi ehti pidättää kaksi henkilöä, jotka kuitenkin vapautettiin myöhemmin.

Tilaisuutta kuvannut opiskelija Porter Lafeber sanoo Kirkin olleen poliittinen esikuva hänen ikäisilleen nuorille. Lafeber oli editoimassa videotaan, kun hän kuuli yhden laukauksen.

– Charlie putosi tuoliltaan, kaikki joutuivat paniikkiin ja juoksivat eri suuntiin, opiskelija kertoo BBC:lle.

Republikaanien entinen osavaltioedustaja Phil Lyman sanoo olleensa lavalla Charlie Kirkin kanssa hänen aloittaessaan puhetta, mutta siirtyneensä kauemmas ennen välikohtausta.

– Tämä on todella merkittävä hetki Amerikassa. Hän oli ehkä vaikutusvaltaisin henkilö nuorille erityisesti konservatiivisessa liikkeessä. Seuraukset tulevat olemaan merkittäviä, ja toivon ihmisten ymmärtävän Charlien edustamat asiat. Hänen kristilliset arvonsa, rakkautensa vapautta ja perhettään kohtaan, Phil Lyman toteaa.

– Ihmisten ei pitäisi pelätä, sillä uskon jonkun yrittävän pelotella meitä pois näiden periaatteiden ääreltä, ex-poliitikko jatkaa.

Venäjän johdosta on kuultu erikoisia reaktioita tapauksen tiimoilta. Ukraina-neuvottelijana toiminut valtion sijoitusrahaston johtaja Kirill Dmitriev jakoi sosiaalisessa mediassa videota, jossa vasemmistolaisten väitettiin ”juhlivan täysillä” Charlie Kirkin surmaamista.

Värikkäistä kommenteistaan tunnettu ex-presidentti Dmitri Medvedev väitti murhan olevan yhteydessä vasemmistoliberaaleihin, jotka tukevat ”banderiittien Kiovaa”. Medvedevin mukaan Ukrainaa tukevat amerikkalaiset tulevat samalla tukeneeksi ”murhaajia”.

Meduza-media huomauttaa Charlie Kirkin lausuntojen heijastelleen läheisesti Donald Trumpin kantoja. Kirk arvosteli Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyä helmikuussa katastrofaalisen Valkoisen talon tapaamisen jälkeen.

Konservatiivivaikuttajan ääni oli kuitenkin muuttunut heinäkuussa, jolloin hän suhtautui yhä kriittisemmin Venäjän johtoa kohtaan. Kirk sanoi Vladimir Putinin välttävän sotilaiden värväämistä Moskovasta tai Pietarista, jotta saisi varmistettua Venäjän valtaeliitin passiivisen tuen sotatoimille.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)