Edward Lucas, nimekäs brittiläinen turvallisuuspolitiikan asiantuntija, kertoo tuoreessa artikkelissaan viettäneensä tärkeitä nuoruusvuosiaan Länsi-Saksassa, ensin opiskelijana ja sitten ulkomaankirjeenvaihtajana.
– Se oli kylmän sodan etulinjaa. Muistan yhä, miten tupakan, ruoan ja autojen pakokaasujen tuoksut muuttuivat, kun mentiin Berliinin muurin toiselle puolelle. Saksan jako kuvasti neuvostoimperiumin sodanjälkeistä otetta Euroopasta aivan kuten Saksan yhdistyminen kuvasti sen loppua, Center for European Policy Analysis -ajatushautomossa toimiva Lucas kirjoittaa Foreign Policy -lehdessä.
Jälleenyhdistymisensä jälkeen Saksa hullaantui hänen mukaansa Venäjästä ja sivuutti pitkälti Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan kaltaisten maiden turvallisuuden ja hyvinvoinnin. Vaikka kysymys oli maista, jotka Adolf Hitler ja Josif Stalin olivat vuonna 1939 muuttaneet toisen maailmansodan tappotantereiksi, yhdistyneen Saksan poliitikot harjoittivat hänen mukaansa ahnetta, tekopyhää ja vastuutonta politiikkaa puoluekannasta riippumatta.
– Saksa viivytti uusien itäisten demokratioiden hyväksymistä Euroopan unioniin ja etenkin Natoon. Samaan aikaan maa solmi erittäin tuottoisia kahdenvälisiä sopimuksia Moskovan kanssa muun muassa kahdesta Nord Stream -maakaasuputkesta Itämeren ali, hän toteaa.
Katteeton luottamus Kremliin
Lucasin mukaan saksalaisessa ajattelussa historialliset, maantieteelliset ja geopoliittiset sokeat pisteet kytkeytyvät toisiinsa.
– Hitlerin natsihallinnon väärinkäytösten vuoksi saksalaiset ovat allergisia nationalismille ja siksi kavahtivat isänmaallisten tunteiden merkitystä kommunismin kaataneissa kansannousuissa 1988–1991, hän sanoo.
– Saksalaiset sanoivat itselleen, että kylmän sodan päättyminen oli seurausta heidän 1970- ja 80-luvuilla harjoittamastaan Ostpolitikista eli idänpolitiikasta, joka keskittyi lähentymiseen ja luottamuksen rakentamiseen neuvostoblokin kanssa, hän toteaa.
Vuoteen 2005 mennessä Saksa oli hänen mukaansa supistanut puolustusmenonsa hädin tuskin yhteen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Uskottiin, että kaikki ongelmat olisivat ratkaistavissa vuoropuhelulla, kaupalla ja investoinneilla, eikä Venäjä koskaan hyökkäisi kauppakumppaniensa kimppuun.
Turvallisuusnirvanaa ei ollut
Saksalaiset tuntevat Lucasin mukaan syyllisyyttä maansa natsiajan rikoksista, mutta eivät näytä vieläkään ymmärtävän, että toinen maailmansota kylvi Ukrainaan paljon enemmän kärsimystä ja kuolemaa kuin nykyisen Venäjän alueelle.
– Heidän omahyväinen tietämättömyytensä historiasta estää heitä soveltamasta menneisyyden opetuksia muihin rikoksiin ja vaaroihin, hän sanoo.
Tämä on hänen mukaansa ilmennyt muun muassa haluttomuutena tunnistaa Stalinin Neuvostoliiton ja Hitlerin kolmannen valtakunnan yhtäläisyyksiä. Vladimir Putinin johtaman Venäjän fasistisia piirteitä ei edelleenkään tiedosteta, kuten ei myöskään saksalaisten vastuuta siitä, mitä Ukraina joutui toisessa maailmansodassa kokemaan.
Nyt liittokansleri Olaf Scholz haluaisi hänen mukaansa palata Venäjän hyökkäyssotaa edeltäneeseen ”rauhanjärjestykseen” piittaamatta siitä, mihin hyökkääjä on viimeisten kymmenen kuukauden aikana syyllistynyt.
– Tämä viittaa siihen, että vuoden 2022 opetukset eivät ole vielä iskostuneet Berliiniin. Viime vuosikymmenet eivät olleet turvallisuusnirvanaa, vaan vaarallinen strateginen aikalisä, jonka aikana Euroopan tärkein talousmahti sivuutti Venäjän ja Kiinan nousevan uhan, hän toteaa.
– Saksan ja sen monien eurooppalaisten kumppanien välillä vallitsee yhä valtava luottamusvaje. Berliinissä järjestetyssä konferenssissa Latvian puolustusministeri Artis Pabriks tiivisti liittolaisten huolet: ”Olemme valmiita kuolemaan vapautemme puolesta. Oletteko te?”
