Apache-kopteri maavoimien panssariprikaatin johtaman, mekanisoidun Arrow 24 -harjoituksessa huhtikuussa 2024. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

Britannian helikopterilentueet keskitetty onnistuneesti Suomeen

Ensimmäiset Maavoimien kevään harjoituksiin osallistuvat helikopterilentueet ovat saapuneet Säkylään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokonaisuudessaan harjoitusosastoon Suomessa kuuluu kaksi AH-64E Apache -taisteluhelikopterilentuetta ja yksi AW159 Wildcat -helikopterilentue, kertoo Maavoimat.

Ensimmäinen osa kevään harjoitustoimintaa on liittolaisten AH-64 Apache -taisteluhelikopterien ja AW159 Wildcat –helikopterien keskittäminen nopeasti Suomeen maa- ja meriteitse saapuvien harjoitusjoukkojen ohella.

Suomalaiset operoivat harjoituksissa liittolaisten rinnalla NH90- ja MD500-helikopterikalustoilla, joten taisteluhelikopterien kanssa toimiminen on erityisesti varusmiehille uusi elementti ja uudenlaisia harjoitteita mahdollistava suorituskyky.

Taisteluhelikopterit varustetaan eri harjoituksiin erilaisten tehtävien mukaisesti ja ne tukevat kotimaisten joukkojen toimintaa myös kokonaan itsenäisenä osastona.

Helikopteritoimintaa keskittyy erityisesti Puolustusvoimien harjoitusalueilla, mutta myös niiden ulkopuolella siirtymisten aikana.

Helikopterit tukeutuvat Suomessa olonsa aikana Porin prikaatiin lisäksi Utin jääkärirykmenttiin ja Jääkäriprikaatiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)