Ukrainan asevoimien öljynjalostamoihin ja polttoaineinfrastruktuuriin tekemien iskujen seurauksena syntynyt polttoainekriisi Venäjällä on alkanut vaikuttaa myös Ukrainaa vastaan hyökkäävän armeijan huoltoon. Useat sotilaat ovat kertoneet Verstkalle bensiinin ja dieselin toimitusten vähentyneen sekä taistelukaluston tankkaukseen asetetuista rajoituksista.
Erään sotilaan mukaan aiemmin polttoainetta jaettiin tehtävien suorittamiseen tarvittava määrä, mutta nyt käytössä on kiintiö, jonka mukaan ajoneuvo saa enintään 20 litraa vuorokaudessa.
– Bensiinitilanne on täydellinen sotku. Kaikille jaetaan liian vähän. Bensiinistä on aivan huutava pula, hän kuvaili.
Myös muut sotilaat kertoivat toimitusten supistuneen. Eräs värvätty arvioi polttoainetoimitusten vähentyneen noin 30 prosenttia. Hänen mukaansa rajoitukset koskevat taisteluajoneuvojen lisäksi myös ajoneuvoja, joilla kuljetetaan ammuksia ja elintarvikkeita.
Zaporižžjan suunnalla palveleva sotilas kertoi, että aiemmin etulinjan asemiin toimitettiin 20 litraa bensiiniä, mutta nykyisin vain 10–15 litraa. Polttoainepulan vuoksi hänen ja muiden sotilaiden on kuljettava jalan 11 kilometriä noutaakseen vettä, ruokaa ja muita tarvikkeita.
– En ymmärrä, miten tällaisissa oloissa voi käydä sotaa. Mitä pidemmälle tämä jatkuu, sitä pahemmaksi tilanne muuttuu, hän sanoi.
Muutkin sotilaat vahvistivat, että bensiinin hankkiminen on muuttunut yhä vaikeammaksi. Polttoainetta ostetaan paikallisilta asukkailta 200–300 ruplalla (6–9 eurolla PPP) litralta tai jopa korkeampaan hintaan. Toisinaan sitä joudutaan hakemaan Donin Rostovista tai odottamaan lomilta kanistereineen palaavia taistelutovereita.
Sotilaat arvostelivat myös puolustusministeriön toimittaman polttoaineen laatua.
– Bensiini on jotenkin kellertävää eikä yhtä puhdasta kuin huoltoasemilla, eräs heistä kuvaili.
Puolustusministeriö toimittaa polttoainetta ainoastaan viralliselle sotilaskalustolle. Henkilöautot, generaattorit, moottorisahat ja muu yksityisesti hankittu kalusto on tankattava omalla kustannuksella. Kaluston voi liittää rykmentin viralliseen kalustoluetteloon, mutta tällöin on vaarana, että se otetaan pois ja siirretään toiseen yksikköön.
Joissakin yksiköissä generaattoreita käytetään viestiyhteyksien, valaistuksen ja vedenjakelun ylläpitämiseen. Kurskin alueen rajalla palveleva sotilas kertoi käyttäneensä aiemmin noin 50 000 ruplaa (1500 euroa PPP) kuukaudessa generaattorien bensiiniin, mutta arvioi kulujen nousevan nyt noin 70 000 ruplaan (2100 euroon PPP).