Ben Zyskowicz: Vaarallisia vankeja ei saa vapauttaa Suomessa

Kansanedustaja on tyytyväinen, että tilanne korjataan.
Vankilan sellin ovi. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
Vankilan sellin ovi. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Kokoomuksen konkarikansanedustaja Ben Zyskowiczin mielestä vaarallisia vankeja ei saa vapauttaa Suomessa.

– Miten on mahdollista, että kun mies oli tuomittu kymmeneksi vuodeksi vankeuteen taposta, hänet vapautettiin vapaalle jalalle odottamaan vankilatuomion suorittamista, hän kysyy Facebook-videolla (jutun alla).

Zyskowicz käyttää esimerkkeinä viime vuosien ajalta yhtä tappoa ja yhtä murhan yritystä. Tekijät kuitenkin vapautettiin tutkintavankeudesta, ja sen seurauksena he tekivät uusia rikoksia tai pakenivat ulkomaille.

– Miten on mahdollista, että tämä murhan yrityksen tehnyt henkilö vapautettiin?

Hän korostaa, että aikaisemmin Suomessa murhaajat, tappajat tai esimerkiksi törkeät raiskaajat pidettiin yleensä tutkintavankeudessa siihen saakka, kunnes he siirtyivät suorittamaan vankeusrangaistustaan.

Poimintoja videosisällöistämme

Zyskowicz vastaa itse edellä esittämiinsä kysymyksiin:

– Maaliskuussa 2024 Suomen korkein oikeus päätti, että tämä Suomen aikaisempi laki ja käytäntö ovat vastoin Suomen perustuslakia.

– Nykyään Suomessa ei siis vangitsemiseen riitä se, että henkilöä epäillään hyvin törkeistä rikoksista – tapoista, murhista, huumausainerikoksista, raiskauksista ja niin edelleen – vaan vaaditaan sen lisäksi, että käsillä on joko pakenemisen vaara, todisteiden sekoittamisen vaara tai rikoksen jatkamisen vaara. Ja tätä on hyvin vaikea osoittaa.

Hän on tyytyväinen, että Petteri Orpon (kok.) hallitus ja oikeusministeri Leena Meri (ps.) ovat korjaamassa ”tämän erittäin huolestuttavan tilanteen, jonka edellä mainittu korkeimman oikeuden ratkaisu on matkaan saattanut Suomessa”.

Zyskowicz pitää uudistusta erittäin tervetulleena:

– Vangitsemisen jatkaminen on mahdollista myös sillä perusteella, että katsotaan, että vapauttaminen voisi aiheuttaa vaaraa ja uhkaa toisten ihmisten hengelle, terveydelle tai vapaudelle

Sosiaaliturvaministeriä sijaistava kansanedustaja nosti esiin lähisuhdeväkivallan.
Pihla Keto-Huovisen mielestä ryhmäkuri eettisissä kysymyksissä on liian tiukka.
Vähemmistöön jääneet kokoomuksen, PS:n ja Rkp:n kansanedustajat esittävät tätä vastalauseessaan.
Mainos