Belgian pääministeri Bart De Wever vaatii, että EU:n on normalisoitava suhteet Venäjään saadakseen jälleen käyttöönsä halpaa energiaa, uutisoivat kansainväliset mediat.
Pääministerin lausunto on vastalause EU:n yhteisesti sovitulle strategialle, jonka mukaan Ukrainaa tuetaan mahdollisimman vahvasti sen taistellessa Venäjän neljä vuotta jatkunutta hyökkäystä vastaan.
– Meidän on normalisoitava suhteet Venäjään ja saatava takaisin pääsy halpaan energiaan. Se on tervettä järkeä, De Wever totesi belgialaiselle L’Echo-sanomalehdelle antamassaan haastattelussa.
De Wever on poliittisesti oikeistolainen flaamilainen nationalisti, joka on aiemminkin kyseenalaistanut EU:n yksimielisen tuen Ukrainalle.
– Yksityisesti Euroopan johtajat ovat kanssani samaa mieltä, mutta kukaan ei uskalla sanoa sitä ääneen. Meidän on lopetettava konflikti Euroopan etujen vuoksi olematta kuitenkaan naiiveja (Vladimir) Putinin suhteen, De Wever sanoi viikonloppuna julkaistussa haastattelussa.
EU on antanut Ukrainalle satojen miljardien eurojen edestä taloudellista ja sotilaallista apua sekä asettanut Venäjälle talouspakotteita sen jälkeen kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyksen Ukrainaan helmikuussa 2022.
Yksi keskeinen toimi on ollut öljy- ja kaasutuonnin lopettaminen Venäjältä, joka oli aiemmin yksi Euroopan tärkeimmistä energiantoimittajista.
Yhdysvaltojen ja Israelin sota Irania vastaan Lähi-idässä on nostanut öljyn ja kaasun hintoja jyrkästi, mikä on herättänyt Euroopassa keskustelua energiatoimituksista.
Pääministeri totesi haastattelussa, että strategia, jossa Ukrainaa tuetaan aseellisesti samalla kun Venäjän taloutta pyritään heikentämään, ei ole toteuttamiskelpoinen ilman Yhdysvaltojen täyttä tukea.
– Koska emme pysty painostamaan Putinia lähettämällä aseita Ukrainaan emmekä tukahduttamaan hänen talouttaan ilman Yhdysvaltojen tukea, jäljelle jää vain yksi keino: sopimuksen tekeminen, pääministeri lisäsi.