Verkkouutiset

Venäjän presidentti Vladmir Putinin ja pääesikunnan päällikkö, kenraali Valeri Gerasimov. LEHTIKUVA/AFP Sergei Guneyev

Väite: Presidentti ja armeijan komentaja tekevät everstien töitä Donbasissa

Sotilaslähteen mukaan he kaksi tekivät päätökset joukkojen liikkeistä Donbasissa.

Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja pääesikunnan päällikön, kenraali Valeri Gerasimovin uskotaan puuttuvan suoraan Venäjän hyökkäykseen Ukrainassa ja tekevän päätöksiä, joita tavallisesti tekevät nuoremmat upseerit, kertoo länsimainen armeijalähde BBC:lle.

– Uskomme, että Putin ja Gerasimov osallistuvat taktiseen päätöksentekoon sellaisella tasolla, jonka voisimme normaalisti odottaa everstin tai prikaatin hoitavan, nimettömänä pysyttelevä lähde sanoi.

Lähteen mukaan tämä kaksikko teki päätökset joukkojen liikkeistä Donbasissa, joka on nyt Venäjän sotilaallisen hyökkäyksen keskipiste.

Presidentti Putinin osallistumisesta sotilaallisen kampanjan päivittäiseen toimintaan on jo esitetty väitteitä siitä lähtien, kun Venäjä koki takaiskuja maan pohjoisosassa ja pääkaupunki Kiovan ympäristössä.

Viime aikoina on myös spekuloitu, että Gerasimov olisi saattanut jäädä sivuun toimistaan. Samoin huhuttiin perusteettomasti, että hän haavoittui vieraillessaan Donbasissa muutama viikko sitten.

Länsimainen sotilasvirkamies teki selväksi, että Venäjän pääesikunnan päällikkö antaa edelleen käskyjä.

– Gerasimov on toiminnassa, hän sanoi.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS