Verkkouutiset

Ay-liike uhkaa laajentaa lakot ydinvoimaloihin – ”leikitään vakavilla asioilla”

EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies toivoo, että energia-alan laajoilta lakoilta vältytään.
Matti Lepistö
Matti Lepistö
Verkkouutisten toimittaja
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ammattiliitot varoittivat tiistaina hallitusta, että tarvittaessa poliittisia lakkoja laajennetaan lisää energia-alalle.

Ammattiliitto Pro, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Konepäällystöliitto, Sähköliitto ja Insinööriliitto sanoivat yhteisessä tiedotteessaan, että työntekijöiden oikeuksia puolustetaan tarvittaessa kaikin käytettävissä olevin keinoin. Liitot väläyttivät lakkojen laajentamista jopa ydinvoimaloihin.

– Liitot ovat rajanneet tähänastiset poliittiset työtaistelut esimerkiksi sähkön- ja lämmöntuotannossa niin, että ne eivät aiheuta suomalaisille kohtuutonta haittaa.

– Talvikuukausina tärkeät ydinvoimalaitokset on pidetty toiminnassa työmarkkinakriisin ajan. Hallituksen kaavailemat toimet ovat historiallisia, ja työtaisteluita käydään nyt ennennäkemättömiä määriä tammi-helmikuun vaihteessa. Energia-alalla toimivat liitot näkevät nyt ensi kertaa väistämättömänä, että mikäli hallitus ei herää asian vakavuuteen, energia-alan liittojen on mahdollisesti toimittava, ammattiliitot varoittivat.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen mukaan energia-alan yhä laajemmat lakot aiheuttaisivat isoja haittoja yrityksille ja kansalaisille.

– Tuon tyyppiset tiedot ovat erittäin uhkaavia ja huolestuttavia. Toivon mukaan niiltä vältytään, Häkämies toteaa ay-liikkeen uhkauksista Verkkouutisten Asiakysymyksen videohaastattelussa.

– Meillä on haastavia aikoja energia-alalla ollut. Jos lakoilla tilannetta entisestään pahennetaan, niin mikä vaikutus sillä on (sähkön) hintaan, yritysten toimintaan ja kansalaisten arkipäivään, hän pohtii.

– Tässä mielessä leikitään, jos lakoista voi leikkiä-sanaa käyttää, vakavilla asioilla.

Poliittiset lakot pysäyttävät Suomea loppuviikosta. Ay-liike vastustaa hallituksen työelämäuudistuksia ja sosiaaliturvan leikkauksia, mutta toimet kohdistuvat yrityksiin.

– Näillä lakoilla aiheutetaan vain tappiota yrityksille ja itse asiassa nakerretaan työpaikkojen pohjaa. Siinä mielessä vetoomus ay-liikkeelle on vakava. Eihän voi olla niin, että maassa järjestetään ensin eduskuntavaalit, sen pohjalta syntyy eduskunnan enemmistöön nojaava hallitus ja sitten lakoilla tuon hallituksen ohjelma ja sen uudistukset yritetään mitätöidä, Häkämies sanoo.

Hänen mukaansa tämän viikon poliittisilla lakoilla on iso hintalappu.

– Arviomme näiden kahden päivän hintalapusta on 360 miljoonaa euroa. Se on menetys bruttokansantuotteelle.

Häkämiehen mukaan lakot aiheuttavat myös mainehaittaa Suomelle, kun tavaroita ja tuotteita ei saada sovitussa aikataulussa vientiin.

– Taloudellinen tappio ja tämä maailmalle lähtevä viesti on raju ja tähän tilanteeseen äärimmäisen huono.

KATSO UUSIN JAKSO:
Meneekö lakkoilu jo liian pitkälle? EK:n Jyri Häkämieheltä painava vetoomus ay-liikkeelle

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)