Ay-johtaja vastaa ministerille: Emme tee mitään laitonta

Riku Aallon mukaan rikollisiin viittaaminen on loukkaavaa puhetta.
Teollisuusliiton lakkovahteja. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Teollisuusliiton lakkovahteja. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto vastaa Tekijä -lehdessä elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) puheisiin ”ay-mafiasta”.

Aalto toteaa, että ministeri puhuu aina myös hallituksen edustajana. Hänen mukaansa muut ministerit eivät ole puuttuneet Rydmanin puheisiin.

– Hallituksen näkökulma on erittäin loukkaava jäsenistöämme ja kaikkia ammattiyhdistysliikkeen ihmisiä kohtaan, Aalto sanoo liittonsa lehdessä.

Hän sanoo, että hallitus rinnastaa oikeuksiaan puolustavat työntekijät rikollisiin.

– Populistisen toiminnan tarkoituksena on vaientaa ihmisiä uhkailemalla ja haukkumalla, Aalto toteaa.

– Emme tee mitään laitonta, vaan sitä, mitä varten ammattiliitot on perustettu.

Susanne Päivärinnan mukaan SDP:n talouspelottelulta putosi pohja.
Tere Sammallahden mukaan seuraavaksi työllisyyden pitäisi lähteä nousuun.
Sari Multalan mukaan opiskelijoille tarvitaan lisää vaihtoehtoja yksiköiden ja perinteisten soluasuntojen väliin.
Mainos