Ammattiliitto Pro ja sen opiskelijayhdistys arvostelevat Petteri Orpon (kok.) hallituksen kaavailemia uudistuksia opiskelijoiden toimeentuloon.
Hallitus aikoo jäädyttää opintotuen indeksikorotukset hallituskaudeksi, mikä Pron mukaan tarkoittaa sitä, että opintorahan ostovoima heikkenee seuraavien vuosien kuluessa. Lisäksi asumistukeen ollaan tekemässä heikennyksiä.
Ammattiliiton ja sen opiskelijajärjestön mukaan näitä leikkauksia paikatakseen hallitus korottaa opintotuen lainaosuutta. Järjestöjen mielestä tämä tarkoittaa sitä, että käytännössä hallitus pakottaa opiskelijat ottamaan lisävelkaa turvatakseen toimeentulonsa.
– Opiskelijajärjestöjen laskelmien mukaan päätökset leikkaavat opiskelijoiden toimeentulosta lähes viidesosan hallituskauden loppuun mennessä. Tämä tuntuu märältä rätiltä vasten kasvoja, opiskelijaliitto Pron puheenjohtaja Sonja Tikkanen kuvailee opiskelijoiden tunnelmia tiedotteessa.
Vaihtoehtoja velkaantumiselle on Pron mielestä vähän. Opiskelijat ovat ainoa väestöryhmä Suomessa, joka ei voi saada perustoimeentulotukea, mikäli heillä on mahdollisuus nostaa opintolainaa pankista.
– Täysipäiväinen opiskelu ja toimeentuloon riittävien työtuntien yhdistelmä puolestaan heikentää monen opiskelijan jaksamista ja hidastaa tavoiteajassa valmistumista, etenkin kun heidän odotetaan työskentelevän myös kesäisin, jolloin monet muut työssäkäyvät viettävät ansaittua lomaansa. Tutkimusten mukaan yhä useampi vastavalmistunut kärsiikin uupumuksesta jo ennen varsinaisen työuran alkua, Pro katsoo tiedotteessaan.
Opiskelijoiden toimeentuloon kohdistuvien leikkausten lisäksi hallitus leikkaa korkeakoulujen rahoitusta EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden lukukausimaksujen korotusten sekä avoimen korkeakoulujen maksujen korotusten verran. Korkeakoulujen aloituspaikkoihin hallitus osoitti budjettiehdotuksessa rahoitusta 11 miljoonaa euroa ensi vuodeksi.
Määrä on ammattiliiton ja opiskelijajärjestön mielestä riittämätön suhteessa hallituksen tavoitteeseen nostaa korkeakoulutettujen määrä 50 prosenttiin ikäluokasta vuoteen 2030 mennessä. Pron mielestä korkeakoulujen riittämätön rahoitus heijastuu myös opiskelijoiden hyvinvointiin.
– Opiskelijoiden ahdistus- ja masennusoireilu lisääntyi huomattavasti koronaepidemian aikana, ja tätä mielenterveysvelkaa opiskelijat maksavat edelleen. Samalla heidän henkilökohtaista velkataakkaansa lisätään ja koulutuksesta leikataan. Hallitus kurjistaa nuorten ja opiskelijoiden asemaa nyt monella rintamalla, vaikka leikkausten sijaan olisi satsausten aika, ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen painottaa.