Vladimir Putinia tukevan Yhtenäinen Venäjä -valtapuolueen edustajat Arkangelin alueparlamentissa ovat vedonneet Kremliin, jotta alueelle myönnettäisiin kriisirahoitusta asuinkiinteistöjen lämmitykseen tulevaksi talveksi.
Polttoainetoimitukset Venäjän pohjoisosiin ovat heidän mukaansa hälyttävästi vähentyneet Moskovan asettamien budjettirajoitusten seurauksena. Ellei rahoitusta järjesty, pohjoisessa saattaa olla heidän mukaansa edessään alueellinen hätätila, joka koettelisi todennäköisesti voimakkaimmin arktisen alueen syrjäseutuja.
Kriisin ytimessä on The Barents Observer -julkaisun mukaan vakava rahoitusvaje tulonsiirroissa yleishyödyllisille palveluntarjoajille. Alueellisessa talousarviossa on varattu tarkoitukseen vain noin kolmannes siitä, mitä edustajien mielestä todellisuudessa tarvittaisiin.
Tulonsiirtoja pidetään välttämättöminä, sillä ne kompensoivat eron lämmöntuotannon todellisten kustannusten ja kotitalouksilta perittävien valtion sääntelemien tariffien välillä.
– Rahoituksen puute estää yleishyödyllisiä palveluntarjoajia maksamasta palkkoja, veroja, polttoainehankintoja ja sähköä ajallaan, ja samalla korjaus- ja investointiohjelmat keskeytyvät, sanoo Yhtenäinen Venäjä -puolueryhmän puheenjohtajistoon alueparlamentissa kuuluva Aleksandr Djatlov.
Samaan aikaan myös ohjelma, jonka puitteissa toimitetaan polttoainetta ja muita välttämättömiä tarvikkeita syrjäisille asutusalueille ennen talven tuloa The Barents Observerin mukaan myöhässä aikataulustaan.
Viranomaiset eivät voi taata tarvittavien 21 000 kivihiili- ja 12 000 dieselpolttoainetonnin toimituksia Arkangelin reuna-alueille. Jos meri ehtii jäätyä ennen polttoaineen saapumista, alueen lämpökeskukset saatetaan joutua sulkemaan.
Erityisen silmiinpistävää on se, että Arkangelin alueparlamentin lehdistöpalvelu vetoaa nyt ensi kertaa budjettituloihin vaikuttaviin kielteisiin tekijöihin, kuten länsimaiden asettamiin pakotteisiin.
Aiemmin kuvernööri Aleksandr Tsybulski on toistuvasti väittänyt, että Arkangelin alueen talous ei ole kärsinyt pakotteista, vaan päinvastoin hyötynyt niistä löytäessään uusia mahdollisuuksia tuonnin korvaamiseen ja puuteollisuuden suuntaamiseen kohti vaihtoehtoisia vientimarkkinoita.
Vetoomus Kremliin paljastaa aivan toisenlaisen todellisuuden. Arkangelin viranomaiset ovat joutuneet käytännössä myöntämään, että edes asuinkiinteistöjen peruslämmitystä tuskin kyetään enää ensi talvena järjestämään ilman Moskovan apua.