Nastattomien talvirenkaiden eli kitkarenkaiden osuus henkilöautojen talviliikenteessä on noussut kymmenessä vuodessa noin 13 prosentista reiluun 20 prosenttiin.
Samaan aikaan on kasvanut myös kitkarenkaiden osuus kuolemaan johtaneissa liikenneonnettomuuksissa. Nastarenkaat ovat kuitenkin yhä yliedustettuna talvikelillä tapahtuneissa kuolonkolareissa suhteessa niiden esiintymiseen talviliikenteessä, Renkaat kelin mukaan -sivuston tilastokatsauksessa todetaan.
Onnettomuustietoinstituutin (OTI) rekisterin mukaan kitkarenkaiden osuus marras–maaliskuussa 2014–2023 talvirenkailla aiheutetuista talvikelionnettomuuksista oli 10,4 prosenttia.
Tällä aikavälillä tapahtui keskimäärin 15,4 kuolonkolaria vuodessa eli keskimäärin kymmenen tapausta vähemmän kuin vuosina 2004–2013. Myönteistä kehitystä selittää erityisesti ajonvakautuksen yleistyminen henkilöautoissa.
Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat ovat arvioineet renkaat riskitekijäksi noin joka kolmannessa talvikelionnettomuudessa.
– Tutkijalautakunnat eivät kuitenkaan ota kantaa siihen, olisiko olosuhteisiin nähden paremmat renkaat voineet estää onnettomuutta tai lieventää sen seurauksia. Sen arvioimiseksi tarvittaisiin tarkempaa tapauskohtaista analysointia, tutkiva viestintäkonsultti Jouko Lahti toteaa.
Kitkarenkaiden osuus Suomen markkinoille toimitetuista henkilöauton talvirenkaista ETRMA:n jäsenyritysten myyntikanavissa oli 27,5 prosenttia vuonna 2024. Kitkarenkaiden osuus markkinatilastossa on ollut 2020-luvulla keskimäärin 8,8 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosina 2015–2019.
ETRMA:n tilasto kattaa suurimmat rengasvalmistajat ja valtaosan Suomen talvirengasmarkkinoista. Talvirenkaiden markkinakoko on pysytellyt viime vuosina noin 1,9 miljoonan renkaan tuntumassa, joten uudet talvirenkaat on hankittu vuosittain keskimäärin 475 000 autoon.
– Markkinatilastojen valossa vuosittain yli 40 000 autoilijaa näyttäisi vaihtaneen nastoista kitkoihin. Karkeasti arvioiden joka kymmenes nastakuski on siirtynyt käyttämään kitkarenkaita viimeisen viiden vuoden aikana, Lahti sanoo.
Kitkarenkaiden suosion kasvu oli nähtävissä jo tieliikennelain seurantatutkimuksessa vuonna 2021. Se oli odotettavissa myös Trafin kitkarengastutkimuksen perusteella vuonna 2015. Tosin tuolloin nastarenkaiden tuoman turvallisuuden tunteen arvioitiin vaikuttavan valmiuteen siirtyä käyttämään kitkarenkaita näin:
– Nastarenkaiden tuoma ajateltu turvallisuus ääriolosuhteissa on niin voimakas henkilökohtainen tunne, että tieto nastarenkaiden haitoista ei riitä kääntämään valintaa. Tilanne paranee sitä enemmän, mitä omakohtaisempia koetut haitat ovat kuten esimerkiksi uraiset tiet ja omakohtaisesti koettu melu.
Rengasalan kehitystä pitkään seuranneen konsultin mukaan myytti on vähitellen murenemassa omakohtaisten kokemusten ja kunkin lähipiirin suositusten myötä. Jouko Lahti huomauttaa, että laadukkaat kitkarenkaat ovat talviajossa aivan yhtä turvallisia kuin nastarenkaat.