Artikkelit: Siina Ekberg

Ensi viikolla päästään etelässä vielä lähelle 20 lämpöastetta.
Suomeen on saapunut Kreikasta EU:n uudelleensijoitusohjelman myötä 180 turvapaikanhakijalasta, joista 38 on yksin matkustavia.
Saksalaistutkimuksen mukaan Suomi on hyötynyt globalisaatiokehityksestä kaikkia muita verrokkimaita enemmän.
Keskustan varapuheenjohtaja näkee tärkeänä työelämän ja koulutuksen ulkopuolella olevien nuorten työllisyyden edistämisen.
Koodauksen ja muiden uuden OPSin mukaisten aiheiden opetusta ja oppimista varjostaa, että opettajien täydennyskoulutus on Suomen kunnissa monin paikoin puutteellista.
Kansanedustajan mukaan Ulkopoliittisen instituutin työryhmä pyrkii demonisoimaan Suomen ja Venäjän välisen kahdenkeskisen yhteistyön.
Amerikkalaiskirjailija William Doylen mukaan Suomen uusi opetussuunnitelma on linjassa niiden toimien kanssa, joilla Suomen koulujärjestelmä on saavuttanut kansainvälisen menestyksen.
Tutkimuksen mukaan perhetausta vaikuttaa erityisesti köyhimpien ja rikkaimpien perheiden lasten tulevaisuuteen.
Terveydenhuollon tarvikekulut ovat paisuneet Tukholman läänissä erikoisen hankintasopimuksen vuoksi.
Oppositiopuolue vasemmistoliitto haluaa budjettiriiheltä erityisesti työllisyyttä, yrittäjyyttä ja tasa-arvoisuutta edistäviä toimia.
Keskustan europarlamentaarikon mukaan TTIP-neuvotteluissa ei voida tätä menoa päätyä toivottuun lopputulokseen.
Patentti- ja rekisterihallituksen tilastojen mukaan yritysten määrä on viime vuosina ollut tasaisessa kasvussa.
Kansanedustaja Mikko Kärnä pitää Li Anderssonin ehdotuksia lihantuotannon rajoituksista epärealistisina.
Finanssialan Keskusliiton mukaan ulkomaalaisen henkilökortin myöntäminen oleskeluluvan saaneille helpottaa myös pankkeja.
Park Geun-Hye haluaa maallaan olevan tiivis valmius vastata Pohjois-Korean uhkaan.
Euroopan unionin ja Etelä-Korean välinen vapaakauppasopimus on hyödyttänyt konkreettisesti EU-alueen yrityksiä.
Opetus- ja kulttuuriministerin mukaan kansainväliset opinnot antaisivat nuorille valmiuksia toimia globaalissa maailmassa.
Elinkeinoelämän Keskusliitto haluaa, että digitalisaation mahdollisuuksia hyödynnetään työllisyyspalveluissa ja lupaprosesseissa.
Veronmaksajat tulevat saamaan hallituksen lupaamia lisäveronkevennyksiä ensi vuonna.
Kelan tutkijan mukaan ilman vuoden 2015 asumistukilainsäädännön uudistuksia nykyiset asumistukimenot olisivat kymmeniä miljoonia nykyistä pienemmät.
Ulkopoliittisen Instituutin julkaisun mukaan kyberhyökkäyksillä on urkkimista ja vakoilua vakavampia seurauksia.
Veteraanipoliitikko peräänkuuluttaa hyvinvoinnin perusteeksi ihmisen omaa vastuuta yhteiskunnan vastuun sijaan.
Tutkimuksissa on saatu yhä enemmän näyttöä tupakoinnin haitoista mielenterveydelle.
Opintojen aikaisen työssäkäynnin lisäksi opintoaikoja venyttää muun muassa alan vaihtaminen.
Oulun yliopiston professori Sanna Järvelän mukaan motivaatio uuden oppimiseen rakentuu pitkälti varhaislapsuudesta lähtevien onnistumisten ja epäonnistumisten ketjuun.
Saksan liittokanslerin mukaan Brexitin seuraukset on kohdattava ja niihin tulee vastata onnistuneesti.
Ronald dela Rosan perjantainen ulostulo noudattelee presidentti Rodrigo Duterten huumeidenvastaisen sodan linjaa.
Ulkoministerin mukaan Guggenheim ei tule saamaan valtionrahoitusta perussuomalaisten hallituskaudella.
Pirkko Ruohonen-Lerner kritisoi keskustataustaisen Nuorisosäätiön toimintaa.
Ehdotuksen mukaan pääkaupunkiseudun kaupunkien toimivaltaan kuuluvia tehtäviä ei siirretä uudelle maakunnalle.
Kansanedustajan tehtävän ja yrittäjyyden yhdistäminen on haastavaa mutta mahdollista.
Finanssineuvos Timo A. Tannisen mukaan kokeilun lähtökohta on, ettei kukaan osallistujista menetä mitään.
Vihreiden entisen kansanedustajan mukaan perustulokokeilu on reilusti alijäämäinen, koska ei voi olla niin, että osallistujat joutuisivat pakollisessa kokeessa aiempaa epäedullisempaan asemaan.
Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy haluaa, että kunta-alalle kompensoidaan kilpailukykysopimuksesta johtuvia veromenetyksiä ja että vanhuspalvelujen henkilöstömitoitus pidetään ennallaan.
Suomessa asuva amerikkalaisopettaja yllättyi tavasta, jolla Suomen kouluissa aloitetaan lukuvuosi.
Epäiltyinä on kolme suomalaista henkilöä, joiden epäillään myyneen huumeita netissä noin kahden miljoonan euron arvosta.
Sosiaalidemokraattien kansanedustaja ei pidä hyvänä ideana yhdistää laitoshuoltajan tutkinto kiinteistöpalvelualan tutkintoon ammattikoulutuksen reformin yhteydessä.
Kansanedustaja Sofia Vikmanin mukaan Suomella ei ole varaa muita Pohjoismaita alhaisempaan pienten lasten äitien työllisyysasteeseen.
Pohjois-Korea toteutti keskiviikkona ohjuskokeen, joka oli asiantuntija-arvioiden mukaan onnistuneempi kuin aiemmat vastaavat.
Maailmanlaajuinen pizzaketju Domino's aloittaa kuljetuskokeilunsa Uudessa-Seelannissa.