Vihreät kannattaa linjapaperissaan Euroopan unionin turvallisuus- ja puolustusyhteistyön syventämistä sekä Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön merkittävää tiivistämistä.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopran mielestä ääriliikkeen toiminnan kieltämistä voidaan harkita, jos se uhkaa suoraan väkivallalla.
Liikenne- ja viestintäministerin mukaan postilain uudistuksessa on huomioitava mahdollisuus, että jakelusta voisivat Postin lisäksi huolehtia henkilö- ja tavarakuljetuksiin erikoistuneet yritykset.
Anni Ahlakorpi pelkää, ettei Suomen Vastarintaliikkeen mielenosoituksessa pahoinpidellyn ja myöhemmin vammoihinsa kuolleen nuoren miehen tapaus jää ainoaksi.
Amerikkalaismies ei voinut jättää elämäntyötään tulipalon tuhottavaksi vaan syöksyi palavaan asuntoonsa hakemaan kannettavaa tietokonettaan, johon ainoat kopiot hänen kahdesta romaanistaan oli tallennettu.
Kokoomuksen Harri Jaskarin mukaan Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa on ymmärretty työmarkkinoiden modernistuminen, minkä vuoksi näiden maiden taloudet ovat vahvassa kasvussa.
Kansanedustajien mukaan hallitus lukitsee ratkaisuillaan joidenkin energiatuotantomuotojen edistämisen, vaikka se puhuukin uusiutuvan energian tärkeydestä..
Kyllä kansa tietää -kyselyssä tutkittiin suomalaisten näkemyksiä muun muassa sosiaaliturvan väärinkäytöstä, verotuksesta, ulkopuolisista uhista ja EU-jäsenyyden hyödyistä.
Kansanedustaja Erkki Tuomioja on samaa mieltä Antti Rinteen kanssa siitä, että Ulkopoliittisen instituutin Venäjä-raportin keskeisin argumentti on pelottelu.