Artikkelit: Kasperi Summanen

Ulkoministeri Timo Soini julkaisi listan Britanniassa tapaamistaan henkilöistä.
Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkulan mukaan vähän tuottavilta ihmisiltä viedään oikeus ansaita tuottavuuttaan vastaavaa korvausta.
Venäjän presidentti vaikuttaisi erehtyneen Suomen vierailullaan esittämässään lausunnossa.
Asiantuntijoiden mukaan Venäjän pitäisi toimittaa Interpolille nimilista Syyriaan lähteneistä jihadisteista.
Venäjällä huhutaan Pavel Astahovin eroavan Kremlin lapsiasiamiehen tehtävistä.
Venäläisen sotalaivan kerrotaan häirinneen toistuvasti amerikkalaisalusten toimintaa Välimerellä.
Vladimir Putinin lentokone saapui Suomeen perjantaina iltapäivällä.
Venäjän presidentin kone laskeutui Turkuun perjantaina ennen puoli kahta iltapäivällä.
Tshetshenian johtaja etsii uutta avustajaa tosi-tv -sarjassa.
Vihreiden ryhmäjohtajan mukaan Timo Soini puhuu ulkomaan medioille Suomen etua ja linjaa vastaan.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkosen mukaan moni kokee EU:n puuttuvan asioihin, jotka olisi parempi hoitaa kansallisesti.
Kansanedustajan mukaan perussuomalaiset kunnioittavat hallitusohjelmaa, mutta eivät estä vapaata kansalaiskeskustelua.
Entinen Ukrainan laivaston apulaiskomentaja nousi Venäjän Itämeren laivaston johtoon.
Venäjä siirtää merkittävästi lisää joukkoja maan länsirajalle.
Puolustusministeri Jussi Niinistö otti vastaan puolustusministeriön nimellä varustetun sotalöydön.
Erikoiskuljetuskoneen saapuminen edeltää Venäjän presidentin valtiovierailua.
Univormupukuisen Venäjän turvallisuuspalvelun virkailijan kerrotaan hakanneen amerikkalaisen diplomaatin Moskovassa.
Terrori-isku Istanbulin Ataturkin lentokentälle oli tarkoin suunniteltu ja toteutettu.
RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henrikssonin mukaan hallituksen EU-linja vaikuttaa erimieliseltä.
Venäjän puolustusministeriö syyttää amerikkalaista sotalaivaa vaaratilanteen aiheuttamisesta Välimerellä.
Yhdysvaltojen tulevat presidenttiehdokkaat tuomitsevat Turkin Istanbulin terroriteot ja vaativat toimia terrorismia vastaan.
Venäjän presidentin mukaan maassa ei suvaita poliitikkoja, jotka hamuavat valtaa hinnalla millä hyvänsä.
Britannian UKIP-puolueen puheenjohtaja Nigel Farage arvosteli europarlamentaarikkoja kovin sanoin.
Tshetshenian johtaja Ramzan Kadyrov on nimitetty ehdokkaaksi Venäjän parlamenttivaaleihin.
Rkp:n toisen varapuheenjohtajan, kansanedustaja Mats Löfströmin mukaan elämän on jatkuttava Brexitin jälkeenkin.
Pakolaisia houkutellaan hyväksymään kuntapaikkoja maksamalla heille enimmillään kahden kuukauden vuokrat ja vakuudet.
Yhdysvalloissa pohditaan, voiko lemmikkipapukaija olla todistaja tai todiste murhaoikeudenkäynnissä.
Yhdysvaltojen entisen Venäjän suurlähettilään mukaan Britannian EU-ero merkitsee käännettä Euroopan yhdentymiskehityksessä.
Kim Jong-un on saanut Pohjois-Korean eliitin hamuamaan taulutelevisioita.
Enemmistö ryhmäpuheenjohtajista suhtautuu ainakin periaatteessa myönteisesti valtiosopimukseen Ruotsin kanssa, jos sillä tavoin voidaan vahvistaa yhteistä puolustusta.
Britannian ilmavoimien koneet iskivät ISIS-kohteisiin Syyriassa
VATT:n erikoistutkija ihmettelee, miksi valtio maksaa avustusta helsinkiläisen arvotalon hissinrakennukselle.
Venäjän kulttuuriministerin mukaan Yhdysvallat pyrkii hallitsemaan ihmisten ajatuksia Netflixin kautta.
Asianajaja Ville Punto sanoo asianajajaliiton Advokaatti-lehdessä olevansa huolissaan avoimen rasismin lisääntymisestä.
Kilpailukykysopimus on Suomen työllisyys- ja talouskäänteen edellytys, keskustan kansanedustaja Olavi Ala-Nissilä sanoo.
Tämänhetkinen työllisyystaso ei kokoomuksen Timo Heinosen mukaan riitä nykyisen hyvinvointiyhteiskunnan rahoittamiseen.
Venäjän presidentin mukaan länsimaat eivät kiinnittäneet huomiota natsi-Saksan nousuun vaan keskittyivät vain Neuvostoliiton kaatamiseen.