Artikkelit: Kasperi Summanen

Kiinan ja Pohjois-Korean rajalla sijaitsevalle vuoristoseudulle rakennetaan tunneliverkostoa.
Fennovoiman ydinvoimalan osia aiotaan todennäköisesti hankkia hyvin läheltä Itä-Ukrainan konfliktialuetta.
Aliupseeriliiton puheenjohtaja Mika Oranen suhtautuu hyvin kriittisesti ajatukseen suomalaisten sotilaiden pakollisesta osallistumisesta EU:n turvatakuisiin.
Puolueen jäsenyys - tai sen puuttuminen - määrittää pohjoiskorealaisen elämää enemmän kuin mikään muu.
Turvapaikanhakijoiden suuri määrä on laittanut oikeusministeriön prioriteetit uusiksi, sanoo työ- ja oikeusministeri Jari Lindström (ps.).
Kokoomuksen kansanedustajat Kari Tolvanen ja Outi Mäkelä vaativat luvatonta poistumista koskevan lainsäädännön arvioimista uudelleen.
Mikä olisi se tarina, jossa yrittäjä ja palkansaaja ovat samalla puolella, kokoomuksen kansanedustaja Harri Jaskari kysyy.
Puolustusvoimat aikoo hankkia panssarimaaliin hakeutuvia tykistön ampumatarvikkeita.
Syntyessä saatu kastimerkintä määrittää pitkälti pohjoiskorealaisen elämää.
Venäläiskaupunkiin on avattu Neuvostojohtaja Josif Stalinin nimeä kantava tutkimuslaitos.
Moni on jättänyt ISIS-järjestön todistettuaan uskomattomia raakuuksia.
Presidentiksi tai pääministeriksi valitut näyttäisivät kuolevan nuorempina kuin heidän valitsematta jääneet vastaehdokkaansa.
Vastakkainasettelu voi olla puoluepoliittisesti edullista, mutta se ei auta lamasta nousemisessa, Matti Vanhanen sanoo.
Tiedustelulähteiden mukaan ISIS-järjestö on saattanut saada haltuunsa valtavat määrät tyhjiä Irakin, Syyrian ja Libyan passeja.
Perustuslaista on tullut väline uudistusten estämiseen, sanoo oikeustieteen tohtori Janne Juusela.
JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta pitää poliisien määrän vähentämistä riskialttiina
Puolustusvoimat ei hyväksynyt miinalaiva Pohjanmaasta annettua ostotarjousta.
Espanjassa eletään parlamenttivaalien jälkeen poliittisen epävarmuuden aikaa.
Tupakoivat naiset voivat kärsiä vaihdevuosista aiemmin kuin muut.
Kiina protestoi voimakkaasti Yhdysvaltojen pommikoneen lentoa kiistellyn saariryhmän lähellä Etelä-Kiinan merellä.
Asiantuntija varoittaa Pohjois-Korean kasvavista ydinasekyvyistä.
Norjan karkottamat tšetšeenimiehet joutuivat kotimaahansa palattuaan kidutuksen uhreiksi.
ISIS-järjestöön kuulunut saksalaismies kertoo jihadistien suunnittelevan yhtäaikaisia iskuja eri Euroopan maihin.
Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin antama kalastusmääräys voi olla Japania kuohuttavien aavealusten takana.
Ranskan pääministeri varoittaa oikeistopopulistien suosion kasvulla voivan olla vakavia seurauksia Ranskan vakaudelle.
Venäjän asevoimien Kozelskin ohjustukikohta on määrätty täyteen taisteluvalmiuteen.
Yhdysvaltojen Euroopan joukkojen komentaja kenraali Frederick "Ben" Hodges varoittaa Venäjän Kaliningradin joukoista.
Maahanmuuttoviraston uuden ohjeen mukaan turvapaikanhakijoiden ikäselvityksiä aletaan tehdä virkamiesvoimin.
ISIS-jihadistit ovat räjäyttäneet itsensä saarroksiin Irakin Ramadissa.
Uusi laki antaa Venäjän valtakunnansyyttäjänvirastolle oikeuden sulkea sivustoja viiden päivän varoitusajalla.
Virosta toimivat Naton hävittäjät ovat nousseet kohtaamaan pimeänä lentäneitä venäläiskoneita kaikkiaan 266 kertaa tänä vuonna.
Tuoreen ennusteen mukaan Ruotsissa syntyneiden työttömyys on laskussa ja muualta tulleiden nousussa.
Yhdysvaltojen tiedustelu varoittaa ISIS-jihadistijärjestön kykenevän mahdollisesti valmistamaan syyrialaisia passeja.
Asiantuntijan mukaan Suomi tukee Irakissa sotilaallisesti vain yhtä kurdipuoluetta. Sillä voi olla arvaamattomia seurauksia.
Iso osa venäläisistä kuluttaa vain paria mediaa. Ne eivät tarjoa vaihtoehtoa maan nykyjohdolle.
Europarlamentaarikko Petri Sarvamaa haluaa EU:n budjetointiin ja varainkäyttöön täysremontin.
Asianajajaliiton mukaan turvapaikanhakijoiden hädänalaista asemaa hyväksikäytetään tarjoamalla heille epäpätevää oikeudellista neuvontaa.
Paikallisen sopimisen lisääminen on tärkein keino, jolla voidaan vastata Suomen talouden ongelmiin, sanoo Suomen yrittäjien Janne Makkula EVA Analyysissa.
Suomen Luonto -aikakauslehti on valinnut Vuoden 2015 turhakkeeksi muovisen kananmunakotelon.