Artikkelit: Kasperi Summanen

Mediavalvoja Roskomnadzor haluaa pysäyttää Charlie Hebdon pilakuvien julkaisemisen Venäjällä.
Nopeusvalvontakamerat eivät tavoita riskikuskeja, liikennelääketieteen professori Timo Tervo sanoo Iltalehdelle.
Astmaatikot sairastavat uniapneaa tavallista enemmän, mutta tutkimusten perusteella on ollut epäselvää johtuvatko sairastumiset astmasta, uutispalvelu Duodecim kertoo.
Nuori poika teloittaa kaksi miestä ISIS-jihadistijärjestön uudella videolla.
Etelä-Ruotsin Boråsissa sijaitseva moskeija joutui ilkivallan kohteeksi sunnuntaina.
Eduskunnan liikennevaliokunnan jäsenen Mikko Alatalon (kesk.) mukaan vapaat markkinat ovat johtaneet Ruotsissa siihen, että taksiasiakkaita huijataan päivittäin.
Säästöpäätökset ovat välttämättömiä paremman tulevaisuuden edellytysten turvaamiseksi, Raimo Sailas kirjoittaa Helsingin Sanomien kolumnissaan.
Ulkomaalaiset voivat nykyisin liittyä Venäjän armeijan palvelukseen. Vaatimuksena on vain venäjän taito ja puhdas rikosrekisteri.
Maahanmuutto voi nousta kevään vaaliteemaksi, pääministeri Alexander Stubb (kok.) sanoi MTV:n Huomenta Suomessa.
Mauri Pekkarinen nousi tuoreessa tutkimuksessa viime vuosikymmenien voimakkaimmaksi ministeriksi, Keskisuomalainen kertoo.
Charlie Hebdon seuraavan numeron kannessa on jälleen profeetta Muhammed.
Tyttöjen kouluttaminen oli perheille kannattavinta 1920-luvun Suomessa.
Tuore tutkimus paljastaa syöpien ja diabeteksen yhteyden olevan edelleen epävarma, uutispalvelu Duodecim kertoo.
Täysjyväviljojen lisääminen ruokavalioon voi pienentää riskiä kuolla sydän- ja verisuonitauteihin, uutispalvelu Duodecim kertoo.
Pääministeri Taavi Rõivas haluaa luoda Virosta "uuden Pohjoismaan".
Ylimpien oikeusasteiden yhdistämiselle on vaikea nähdä perusteita, korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Vihervuori sanoo.
Saudi-Arabiassa käydään kiivasta väittelyä lumiukoista.
Oikeusministeriön kansalaisaloite.fi -sivustolla on vireillä kansalaisaloite, jossa esitetään säädettäväksi lakia neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä homoliitoista.
Mediamoguli Rupert Murdochin islam-tviitit herättävät huomiota.
Pohjois-Korea lähetti erityislähettiläänsä Venäjälle ostamaan hävittäjäkoneita, sotilaslähde kertoo.
Kuopion kaupungin henkilöstöjohtaja Markku Mattila korvaisi kuntayhtymät voittoa tavoittelemattomalla osakeyhtiöllä.
Kirkollisten vihkimisten osuus on laskenut jyrkästi 2000-luvulla.
Itä-Ukrainan separatistialueilla kärsitään pahenevasta korruptiosta ja sisäisistä kiistoista.
Sikiöaikana äidin runsaalle alkoholinkäytölle altistuvat lapset pärjäävät aikuisena selvästi ikätovereitaan huonommin, uutispalvelu Duodecim kertoo.
Ruotsi aikoo lähettää sotilaita kouluttamaan ISIS-joukkoja vastaan taistelevia kurdeja, Yle kertoo.
Hakkerikollektiivi Anonymous on julistanut kybersodan jihadistisivustoille.
Pariisilaisessa kaupassa panttivankeja pitävä terroristi on esittänyt uhkavaatimuksen.
Uudistukset ovat edenneet liian verkkaisesti, vaikka Suomen haasteista on tiedetty jo vuosikausia, pääministeri Alexander Stubb sanoo.
Entinen Itä-Ukrainan separatistijohtaja kehottaa Venäjää myöntämään, että sen joukot operoivat Ukrainassa.
Viranomaiset epäilevät Charlie Hedbon toimitukseen iskeneille terroristeille palkkion luvannutta intialaispoliitikkoa rikoksesta.
Ranskalaismies kohtasi Pariisin terroristit silmästä silmään.
Eduskunnan puhemiehen Eero Heinäluoman puoliso Satu Siitonen-Heinäluoma menehtyi Helsingissä.
Putoavan meteoriitin leimu valaisi Romanian pääkaupungin Bukarestin keskiviikkona.
Meriteollisuus ry on valinnut toimitusjohtaja Juha Heikinheimon johtamaan hallitustaan vuodeksi 2015.
Susiparin epäillään ottaneen Tukholman eteläosan reviirikseen.
Venäjä on luokitellut transvestismin sairaudeksi, joka estää ajokortin saamisen.
Hollantilaisen Rotterdamin kaupungin pormestari arvostelee kovin sanoin pilakuvista suuttuneita muslimeita.
Lähes puolet vakuutusyhtiöiden korvaamista liikennevahingoista tapahtuu pysäköintialueilla.