Helsingissä järjestetään 10. heinäkuuta epävirallinen korkean tason kokous Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin osallistujavaltioiden kesken.
Vihreiden puheenjohtajana jatkava Ville Niinistö avasi vihreiden puoluekokouksen Oulussa korostamalla puolueensa vaihtoehtoa uuden hallituksen politiikalle.
Sotilasasiantuntijan mukaan uudet väitteet ISIS-järjestön kärsimistä uhreista saattavat paljastaa jihadisteja vastaan taistelevien vakavat virhearviot.
Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Ann Selin otti keskiviikon liittokokouksen linjapuheessaan kantaa Juha Sipilän (kesk.) hallituksen suunnittelemiin leikkauksiin.
Kokoomuksen kansanedustaja Antti Häkkänen pitää hallituksen onnistumisen kannalta tärkeänä, että hallituspuolueet ovat samaa mieltä talouspolitiikan suuresta linjasta.
RKP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson kysyy, ovatko oikeudenhoitoon kohdistuvat säästöt linjassa Suomen oikeusvaltioperiaatteen kanssa.
Kehittyneet valtiot ovat viimeisen kahdeksan vuoden aikana sijoittaneet yli 73 miljardia dollaria julkista rahaa ulkomaisiin kivihiilihankkeisiin, kansainvälinen ympäristöjärjestö WWF kertoo.
Suomen markkinoille tonnikalaa tuottavat tehtaat Thaimaan Samut Sakhonissa ovat parantaneet työolojaan, kertoo Finnwatchin tiistaina julkaistu seurantaraportti.