Artikkelit: Kasperi Summanen

Venäjän täysimittaista hyökkäystä Itämeren alueella pidetään amerikkalaisraportissa mahdollisena mutta epätodennäköisenä.
Amerikkalaisraportissa pohditaan Itämeren alueen turvallisuusriskejä ja sitä, miten niihin tulisi vastata.
Teknologiateollisuus ry:n mukaan suomalainen ohjelmisto- ja IT-palveluala kasvoi yli 20 prosenttia vuoden 2014 aikana.
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on jättänyt oikeusministeri Jari Lindströmille kirjallisen kysymyksen raiskausrikosten tuomioista.
Kansanedustaja Mikko Alatalon (kesk) mielestä veneiden tankkauspisteitä pitäisi olla nykyistä enemmän.
Finanssialan Keskusliitto vastustaa EU-instituutioiden puheenjohtajien esittämää yhteistä eurooppalaista talletussuojajärjestelmää.
Venäjän turvallisuusneuvoston mukaan Puola ja Romania ovat tehneet itsestään Venäjän asevoimien kohteita.
Nato-maiden puolustusministerit päättivät keskiviikkona illalla vahvistaa merkittävästi puolustusliiton nopean toiminnan joukkoja.
Baltia ja Pohjoismaat ovat taloudellisesti voimakkaita, mutta heikosti varautuneita vastaamaan aggressiivisen Venäjän mahdollisesti muodostamiin uhkiin, tuoreessa selvityksessä arvioidaan.
Perussuomalaisten mukaan Suomen sääntöviidakkoa on pakko alkaa raivata, jos investointien, yrittämisen ja työllistämisen ei haluta hyytyvän
Suomi on menettänyt kilpailukykyään liiallisen sääntelyn myötä, pääministeri Juha Sipilä sanoo.
ISIS-järjestön jihadistit myyvät jesidivähemmistöön kuuluvia naisia orjiksi.
SAK:n pääekonomisti Olli Koski kehottaa hallitusta kasvattamaan verotuksen työtulovähennystä ensi vuonna, jotta palkansaajien ostovoima kohenisi.
Työmarkkinoiden tilanne jatkuu Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n mukaan heikkona.
Kansanedustaja Jutta Urpilainen (sd.) on valittu kehitysyhteistyöjärjestö Suomen World Visionin hallituksen jäseneksi.
Venäjä voi lisätä länsirajan joukkojensa määrää ja jatkaa Kaliningradin militarisointia.
Työttömien työnhakijoiden määrä oli toukokuussa kasvanut viime vuoteen verrattuna, mutta vähentynyt huhtikuusta.
ISIS-terroristijärjestö on julkaissut uuden teloitusvideon, jota kutsutaan järjestön julmimmaksi.
Yhdysvallat lisää Itä-Euroopan joukkojensa määrää ja tulivoimaa.
Sveitsin Ticinon kantoni uhkaa sulkea Italian rajansa maahan sen kautta tulevien siirtolaisten vuoksi.
Ukrainan entinen presidentti Viktor Janukovitsh kiittää Venäjän presidentti Vladimir Putinia henkensä pelastamisesta.
Suomi on tuoreen tutkimuksen perusteella maailman kuudenneksi rauhanomaisin maa.
ISIS-jihadistijärjestön kerrotaan surmanneen kaksi teini-ikäistä poikaa Syyriassa, koska he eivät noudattaneet paastoa ramadanin aikana.
A-klinikkasäätiön tuore testi kertoo, oletko koukussa sosiaalisen median käyttöön.
Venäjän ulkoministeriö huomauttaa, että päätös EU:n Venäjä-pakotteiden jatkamisesta osui samalle päivälle kuin natsien hyökkäys Neuvostoliittoon.
Amerikkalaislehden artikkelissa ruoditaan venäläisten maakauppoja Suomessa.
Euroopan avaruushallinnon ESA:n saksalaisastronautti Alexander Gerst kertoo videolla, millaista on tulla takaisin avaruudesta.
Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoo maansa toipuvan talousvaikeuksistaan.
Eduskunnan puhemies perussuomalaisten Maria Lohela hoitaa hommansa. Päivänpolitiikkaa puhutaan vasta puhemieskauden jälkeen.
Tanskan torstain vaalien suurvoittaja oli oikeistopopulistinen kansanpuolue. Myös Ruotsin ruotsidemokraattien kannatus on kovassa nosteessa.
Pohjois-Korean itsevaltainen johtaja väittää tiedemiestensä keksineen lääkkeen, joka tepsii lähes kaikkeen.
Ruotsalaisvalmisteisen Jas Gripen-hävittäjän viimeviikkoisesta maahansyöksystä Unkarissa on julkaistu video.
Venäjän sotilas- ja avaruusteollisuudesta vastaava varapääministeri Dmitri Rogozin on julkaissut erikoisen tviitin.
Venäjän Ruotsin suurlähettiläs varoittaa Ruotsia maan mahdollisen Nato-jäsenyyden seurauksista.
Britanniaan pyrkivien siirtolaisten kerrotaan muuttaneen merkittävästi ranskalaisen satamakaupungin elämää.
Venäjä on lisännyt joukkojensa määrää ja harjoittelutoimintaa Kaliningradin alueella.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini kiittelee Tanskan vaalitulosta.
Sosiaalidemokraattien kansanedustaja Suna Kymäläinen kritisoi maakaupoista puhuneita suomalaisvaikuttajia.
Yhdysvaltojen presidenttikisaan ilmoittautuneiden varallisuudessa on huimia eroja.
Pohjois-Korean itsevaltainen johtaja Kim Jong-un pyrkii nostamaan urheilun suosiota maassaan. Kampanjaan kuuluu myös arpajaisia.