Artikkelit: Heikki Jantunen

Ajoneuvojen erikoiskorivalmistaja Profile Vehicles on tehnyt Unkariin historiansa suurimman kertakaupan, kertoo Savon Sanomat.
Brittiläinen ase-, turvallisuus- ja ilmailualan yhtiö BAE Systems vähentää 1 775 henkeä telakoiltaan Skotlannissa ja Englannissa ja lopettaa laivanrakennuksen kokonaan Portsmouthissa.
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean selvityksen mukaan apteekkien taloudelliset toimintaedellytykset ovat parantuneet.
Talouskriisi on vahvistanut Euroopan unionin taloudellisen integraation jakoa kahteen kerrokseen, arvioi Suomen Pankin rahapolitiikka- ja tutkimusosaston toimistopäällikkö Samu Kurri Ulkopoliittinen instituutin muistiossa.
Suomen talouden nykytila ja tulevaisuus näyttävät viimeisten arvioiden mukaan aika kehnoilta.
Ajoneuvojen ensirekisteröinnit vähenivät lokakuussa 4,5 prosenttia vuodentakaisesta. Henkilöautoja rekisteröitiin kuitenkin 11 prosenttia viimevuotista enemmän.
Marketpäällikkö Mikael Luotolan mukaan hyllyssä on ruotsalaista kahvia, koska asiakkaat ovat sitä nimenomaan toivoneet, kertoo Ilkka.
Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo kertoo Turun Sanomissa, että kyselyiden mukaan hänen puolueellaan on yllättävänkin paljon kannatusta korkeakouluopiskelijoiden parissa.
Lentoliikenteen matkustajamäärät ovat pudonneet rajusti maakuntien lentokentillä, kertoo Helsingin Sanomat.
Lounaasta saapunut myrsky on katkonut sähkönjakelua Etelä-Suomessa. Tänään pohjoisessa sataa lunta tai räntää, ja etelässä ilma muuttuu poutaiseksi.
Euroopan komissio lupailee euroalueelle käännekohtaa mutta alentaa samalla ennustettaan ensi vuodelle.
Sampo-konsernin tulos ennen veroja tammi-syyskuulta nousi 1,23 miljardiin euroon, kun se vuosi sitten saman aikaan oli 1,18 miljardia.
Kemijoki Oy:n yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Arvio henkilöstön mahdollisesta vähentämistarpeesta on tarkentunut 27−35 henkilöön.
Telakkayhtiö STX Finlandin yhteistoimintaneuvottelut on saatu päätökseen. Yhtiö irtisanoo 620 työntekijää Rauman telakalta ja 50 Turun telakalta ensi kesäkuun loppuun mennessä.
Kainuulaisten mielipiteet kaivosyhtiö Talvivaarasta ovat muuttuneet kahdessa vuodessa jonkin verran kriittisimmiksi.
Putkiremontin keskikustannus on Kiinteistöliiton tuoreen kyselyn mukaan pääkaupunkiseudulla 625 euroa neliöltä, mutta muualla Suomessa vain 250 euroa neliöltä.
Henkivakuutusyhtiö Mandatum Life arvioi alkuvuotensa olleen hyvä kaikilla osa-alueilla.
Kasvuyritysten edistäminen edellyttää Elinkeinoelämän keskusliiton EK.n mukaan aktiivisia toimia monilla osa-alueilla.
Kauppalehden mukaan luottoluokittaja Moody's säilyttää Suomen pankkeja koskevan näkymän negatiivisena.
Toimitusehtojen rajoitukset voivat tuoreen väitöksen mukaan suosia tukkukauppaa tuottajien kustannuksella.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL aloittaa Turun Sanomien mukaan viikon kuluttua yt-neuvottelut, joiden ennakoidaan johtavan Turussa 20 hengen irtisanomiseen
Aamulehti visioi, että vuonna 2015 vangeilla on ehkä oikeus kännykän, sähkön ja netin käyttöön.
Helsingin Sanomat on pyytänyt isoista keittiökoneista suosituksia ja pakettitarjouksia neljästä liikkeestä.
Nokia kertoi maanantaina Samsungin jatkavan yhtiöiden välistä patenttilisenssisopimusta viidellä vuodella.
Keskuskauppakamarin tuoreen selvityksen mukaan pörssiyhtiöiden johtoryhmistä naisia on jo 19,2 prosenttia. Viime vuonna heitä oli 18,5 prosenttia.
Hakukoneyhtiö Google kertoi maanantaina laajentavansa Haminan palvelinkeskustaan 450 miljoonan euron lisäinvestoinneilla.
Monenkeskinen kaupan vapauttaminen on ajautunut umpikujaan, arvioivat tutkijat Johanna Jacobsson ja Marikki Stocchetti Ulkopoliittisen instituutin tuoreessa muistiossa.
Varhaislapsuuden perheympäristö ennakoi vihamielisyyden ja ärtyneisyyden kehitystä nuoruudesta aikuisuuteen, käy ilmi psykologian maisteri Christian Hakulisen väitöksestä.
Kauppalehti on laskeskellut kaivosyhtiö Talvivaaran velkoja ja ennakoita.
Varsinais-Suomen liiton aluekehitysjohtajan Tarja Nuotion mielestä kuntaliitosten Turun selvitysalue rikkoo maantieteellisesti yhtenäiset seudut, joilla on perinteisesti tehty monenlaista yhteistyötä, kertoo Turun Sanomat.
Valtiolle uhkaa tulla yli 15 miljoonan euron tappio Huoltovarmuuskeskuksen epäonnistuneesta raskaan polttoöljyn myynnistä, kertoo Helsingin Sanomat.
Puoluekannatusarviota varten haastateltujen taustatiedoista selviää, että keskusta on tuplannut kannatuksensa sille perinteisesti vaikealla entisen Etelä-Suomen läänin alueella, kertoo Yle.
Opetus- ja tiedeministeri Krista Kiuru (sd.) avasi perjantaina Sao Paolossa korkean tason suomalais-brasilialaisen biomassa- ja bioenergian tutkimuksen seminaarin.
Kiinteistöpalvelut ry:n toimitusjohtaja Pia Gramén toivoo, että kunnat ottaisivat käyttöön kiinteistöpalvelualan yritysten osaamisen.
Namibian presidentti Hifikepunye Pohamba puolisoineen tekee valtiovierailun Suomeen 11.-13. marraskuuta presidentti Sauli Niinistön kutsusta.
Meksikon ja Yhdysvaltojen rajalta on jälleen löytynyt salakuljettajien kaivama tunneli.
Pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteen palautuminen normaaliksi jatkuu Helsingin seudun liikenteen HSL:n mukaan pitkälle iltaa.
Helsingin yliopiston kemian laitoksen polymeerikemian laboratorion tutkijat ovat onnistuneet piirtämään alkoholipohjaiseen nesteeseen laservalon avulla, kerrotaan Helsingin yliopistolta.
Markkinoinnin tuloksellisuutta mittaavassa Effie Awards Finland 2013 -kilpailussa ei jaettu tänä vuonna Grand Effietä, mutta kultaisen Effien sai kolme kampanjaa.
Pienen ja keskisuurten yritysten kehittämiseksi luotua avustusjärjestelmää yritetään tehostaa uudella lailla.