Artikkelit: Ilkka Ahtokivi

Työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi syyskuussa 5,0 prosenttia vuodentakaisesta.
Syynä käyttökatkoon on järjestelmäpäivitys.
Suomalaisista 96,5 prosenttia ilmoittaa, että kodista löytyy palovaroitin.
Parlamentaarinen vaalityöryhmä kannattaa asiaa yksimielisesti.
Maaliskuussa alkaneeseen hallituksen kokeiluun on ladattu paljon odotuksia.
Suomen ja Venäjän välisiä suhteita pidetään normaaleina ja rauhallisina.
Yksi puhelinmerkki erottuu selkeästi muista käyttäjien uskollisuuden suhteen.
Jamie Hynemanin tavoitteena on kannustaa opiskelijoita luovuuteen.
Alkuvuoden huimista kauppamääristä ollaan palaamassa aikaisempien vuosien tasolle.
EK:n mielestä ministeriön esityksissä ei ole päätä eikä häntää.
Liikevaihto kasvoi kaikilla kaupan toimialoilla.
Palveluiden liikevaihto ja tuotanto kasvoivat syyskuussa.
Liikevaihto kasvoi lähes kaikilla päätoimialoilla.
Hoitajia kuormittaa erityisesti henkilöstövajeen myötä hallitsemattomaksi kasvanut vastuu.
HUS-johtajat kertovat, että tehohoitoon joutuu lähinnä rokottamattomia.
Joukko turkulaisvaltuutettuja ehdottaa, että kaupunki seuraisi Helsingin esimerkkiä.
Turpeen tuotanto romahti niin äkkiä, että sillä ei enää ole merkitystä huoltovarmuudelle.
Maanviljelijät protestoivat myymällä ruokaa tuottajahinnalla.
Kansalaisaloite keräsi viikossa tarvittavat 50000 allekirjoitusta.
Puolueen opiskelijoiden liittokokous katsoo, että hallitus on epäonnistunut talouspolitiikan isossa kuvassa.
Lääkäri Jenni Puoliväli purkaa tuntojaan koronapotilaista.
Turun autoliikenne on palautunut elo-lokakuun aikana lähes koronapandemiaa edeltävälle tasolle.
Kansanedustaja valittiin järjestön johtoon vuosille 2022–2023.
Vanhempien merkitys lapsen lukutaidolle on ratkaisevinta ennen kuin lapsi oppii itse lukemaan, kansanedustaja sanoo.
Krista Mikkosen mukaan 1,5 asteen tavoite on yhä saavutettavissa.
Sairaanhoitopiirin mukaan potilasturvallisuus ei ole vaarantunut.
Ilmastopolitiikassa on elinkeinoelämän mukaan laitettava nyt katseet käytännön toimeenpanoon.
Verovapaita kilometrikorvauksia aiotaan nostaa ensi vuonna kahdella sentillä.
Ruotsi on jo päättänyt vastustaa EU:n taksonomiaehdotusta.
Kyberriskit ovat kasvava tulevaisuuden uhka liiketoiminnalle lähes alalla kuin alalla.
Metsäteollisuus vaatii hallitusta vastustamaan metsien EU-taksonomiaa.
Veronika Honkasalo vaatii Israelin laittomien siirtokuntien tukemisen lopettamista.
Tutkimuksen mukaan kansainvälistä suojelua tarvitseva voisi tulla maahan myös suoraan työn tai opiskelun perusteella.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto harkitsee kohdennettuja kokoontumisrajoituksia.
Onko ilmalämpöpumppu tai ilma-vesilämpöpumppu sammutettava kovimmilla pakkasilla?
Henkirikoksiin syyllistyneillä on taustallaan huono-osaisuutta ja aiempaa rikoshistoriaa.
Joukkoliikennekampanja jää koronatilanteen vuoksi toistaiseksi tauolle.
Summa kasvoi heinä-syyskuussa kaikilla päätoimialoilla.