Atte Kaleva: Tätä sivistysporvari tarkoittaa

Kansanedustajan mukaan vasemmisto on kääntänyt vanhan termin merkityksen päälaelleen.
Kansanedustaja ei tunne yhtäkään kokoomuslaista, joka ei arvostaisi opiskelua, akateemista sivistystä ja puhdasta luontoa.
Kansanedustaja ei tunne yhtäkään kokoomuslaista, joka ei arvostaisi opiskelua, akateemista sivistystä ja puhdasta luontoa.

Kokoomuksen kansanedustaja Atte Kaleva kertoo saaneensa runsaasti palautetta liittyen väitteeseensä, jonka mukaan poliittinen vasemmisto on ominut itselleen termin ”sivistysporvari”. Samalla sen merkitys on kääntynyt päälaelleen.

Atte Kaleva muistuttaa käsitteen viitanneen aikanaan kauppiaaseen tai muuhun porvarissäätyyn kuuluneeseen henkilöön, joka käytti taloudellista menestystään esimerkiksi kirjastonsa laajentamiseen, taiteiden ja tieteen tukemiseen ja köyhien ja sairaiden auttamiseen. Myöhemmin kuvaan on tullut myös luonnonsuojelu.

– Tässä mielessä me kaikki kokoomuslaiset olemme sivistysporvareita, minäkin. En nimittäin tunne yhtäkään kokoomuslaista, joka ei arvostaisi opiskelua, akateemista sivistystä ja puhdasta luontoa. Tai jonka mielestä lapsista ja vanhuksista, heikoista ja sairaista ei tarvitsisi pitää huolta, Kaleva kirjoittaa Facebookissa.

Kansanedustajan mukaan kyse ei siis olekaan niistä kokoomuslaisista, jotka haluavat määritellä itsensä sivistysporvareiksi sanan klassisessa merkityksessä.

– Kritiikkini kohteena ovat ne, jotka lähtevät mukaan tähän vasemmiston lanseeraamaan ”mitä on tapahtunut sivistysporvareille” -kauhisteluun, jossa termin merkitys on käännetty päälaelleen, Atte Kaleva toteaa.

– Näitäkin hahmoja on valitettavasti nähty, he ovat eronneet puolueesta näkyvästi, usein enemmän tai vähemmän ovet paukkuen. Yleensä syyttäen minua ja Tere Sammallahtea (kok.) siitä, että me olisimme muka niin kovin suvaitsemattomia, ettemme hyväksyisi heitä. Tämä on jopa vähän huvittavaa, sillä oikeasti asia on täysin päinvastoin: minä en ole ajamassa ketään ulos puolueesta enkä postauksellani tietenkään tarkoittanut ketään nykykokoomuslaista, Atte Kaleva sanoo.

Hänen mukaansa kokoomuksessa on katto korkealla, eli puolueeseen mahtuu eri lailla ajattelevia ihmisiä.

– Erilaiset arvopainotukset ovat suuri rikkaus. Mutta sillä, myöntääkö joku vasemmistolainen minulle ”sivistysporvarin” arvonimen, ei ole mitään merkitystä. Tai oikeastaan on, sillä olisin kieltämättä vähän huolissani, jos tekemäni politiikka ei eroaisi merkittävästi vasemmistosta, Atte Kaleva sanoo.

Helsinki Garden -hankkeeseen ei ole käytetty yhtäkään euroa veronmaksajien rahaa.
Puolueen kannatus korostuu Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa syntyneiden joukossa.
Perussuomalaisten mukaan mahdolliset epäselvyydet on selvitettävä perinpohjaisesti.
Mainos