Verkkouutiset

Mielenosoitus suomettumista vastaan Helsingissä 12. huhtikuuta 2015. LEHTIKUVA/RONI REKOMAA

Atte Kaleva läpivalaisisi suomettuneisuuden ajan

Kansanedustajan mielestä Tiitisen lista on nyt syytä avata.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Atte Kalevan (kok.) mukaan Suomessa olisi syytä vihdoin toteuttaa lähihistorian kipukohtien perinpohjainen perkaaminen.

– Neuvostoliiton ja Venäjän vaikuttaminen suomalaiseen yhteiskuntaan pitää tehdä näkyväksi, ettei vastaavaa voi tapahtua uudelleen, hän kirjoittaa Twitterissä.

– Neuvostoliiton miehittämissä Itä-Euroopan maissa tämä lustraatioksi kutsuttu prosessi on jo toteutettu, kuten myös Neuvostoliiton entisissä satelliittivaltioissa. Saksassa lustraatio toteutettiin peräti kahdesti, ensin natsien ja sittemmin kommunistien totalitaaristen hallintokausien jälkeen, Kaleva toteaa.

Hän huomauttaa, ettei kuitenkaan toivo mitään noitavainoja.

– Mallia lähihistorian perkaamiseen voisi ottaa esimerkiksi (Desmond) Tutun totuuskomissioista Etelä-Afrikasta, joissa apartheid-hallinnon vääryyksiin syyllistyneet toimijat saattoivat tunnustaa tekonsa ja etsiä sovitusta yhdessä uhrien kanssa.

Atte Kalevan mielestä suomettuneisuuden ajan läpivalaisu olisi tärkeää tehdä siitäkin syystä, että se lisää yhteiskunnallista luotettavuuttamme länsimaisten kumppaniemme silmissä.

– Olemme sen velkaa myös tuleville sukupolville.

Lustraatio olisi tärkeää hänen mukaansa tehdä pikaisesti myös siitä syystä, että prosessi antaa suomettumisesta väärin perustein syytetyille henkilöille mahdollisuuden puolustautua ja puhdistaa maineensa.

– Tiitisen lista on nyt syytä avata, Kaleva toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)