Verkkouutiset

Asunnon yksityisnäyttö Helsingissä. LEHTIKUVA/ANTTI AIMO-KOIVISTO

Asuntolainoja nostettiin poikkeuksellisen vähän

Uusia asuntolainoja nostettiin lokakuussa 1,3 miljardin euron edestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomen Pankin mukaan tämä oli noin kolmannes vähemmän kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Näin vähän asuntolainanostoja on tehty lokakuussa viimeksi vuonna 2004.

Uusista nostoista omistusasuntolainojen osuus oli 92,8 prosenttia ja sijoitusasuntolainojen 7,2 prosenttia.

Uusien asuntolainojen keskikorko nousi selvästi ja oli 3,09 prosenttia lokakuussa. Uusien sijoitusasuntolainojen keskikorko (3,34 %) oli korkeampi kuin omistusasuntolainojen (3,07 %).
Asuntolainakannan – joka oli 107,7 miljardia euroa – sovittu vuosikorko kasvoi ja oli lokakuussa 1,55 prosenttia. Edellisen kerran asuntolainakannan sovittu vuosikorko oli tätä korkeampi helmikuussa 2013.

Pandemiasta, energiakriisistä ja koronnoususta huolimatta asuntolainojen aiheuttamat ongelmat pankeille ovat pysyneet pieninä. Hoitamaton asuntolainakanta oli lokakuun lopussa 1,4 prosenttia suhteessa koko asuntolainakantaan. Suhteessa asuntolainakantaan hoitamattomien sijoitusasuntolainojen määrä oli pienempi (0,9 %) kuin omistusasuntolainojen (1,4 %).

Suomalaisten kotitalouksien lainoista oli lokakuun lopussa kulutusluottoja 17,0 miljardia euroa ja muita lainoja 18,2 miljardia euroa.

Suomalaiset yritykset nostivat uusia lainoja lokakuussa 3,0 miljardin euron edestä, ja niistä asuntoyhteisölainoja oli 640 miljoona euroa. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko nousi syyskuusta ja oli 3,02 prosenttia.

Suomalaisille yrityksille myönnettyjen lainojen kanta oli lokakuun lopussa 106,7 miljardia euroa, mistä asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja oli 42,0 miljardia euroa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)