Asuntokaupan hiljaiselo jatkui vielä huhtikuussakin kasvattaen näin odottamaan jääneiden kodinvaihtajien määrää entisestään, ilmenee asuntovälitysketju Kiinteistömaailman tuoreista tilastoista.
Ketju välitti juuri päättyneessä huhtikuussa yhteensä 790 kohdetta. Niistä 595 oli käytettyjen myynnissä olleiden kohteiden välitystä, 15 uudiskohteiden välitystä ja 180 vuokrakotien välitystä.
– Yhdessä suhteessa tilanne kuitenkin muuttui huhtikuussa. Siinä missä alkuvuoden markkinaa on leimannut se, että sekä myyjiä että ostajia on ollut selvästi tavanomaista vähemmän, ovat asuntojen ja kiinteistöjen myyjät lähteneet nyt liikkeelle. Myyjäasiakkaiden yhteydenottojen määrä kasvoi koko huhtikuun ajan verkkopalvelussamme, ja sen seurauksena myös myynnissä olevien kohteiden määrä on viikko viikolta kasvanut helmikuun pohjakosketuksen jälkeen. Kaupan vilkastumiselle on siten nyt aiempaa paremmat edellytykset, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n analyytikko Tony Korkala tiedotteessa.
Pienillä kierroksilla käyneessä asunto- ja kiinteistökaupassa Kiinteistömaailma on pystynyt kasvattamaan markkinaosuuttaan, joka oli vuoden ensimmäisen kvartaalin jälkeen prosenttiyksikön enemmän kuin vuosi sitten, eli nyt 14,4 prosenttia. Vahvimmin ketju onnistui nostamaan markkinaosuuttaan pääkaupunkiseudulla ja PKS-kehyskunnissa, paikoin (Kauniainen, Kerava ja Nurmijärvi) yli kymmenen prosenttiyksikköä.