Helsingin kaupungin asuntojen (Heka) asuntoja on tyhjillään 1400 kappaletta ja samaan aikaan Helsingissä on viimeisimmän tiedon mukaan 980 asunnotonta.
Oppositiopuolue SDP:stä on arvosteltu hallitusta asunnottomuuden pahentamisesta. Mutta miksi Helsingin asunnottomia ei asuteta valtion tukemiin Hekan asuntoihin, joihin he laskennallisesti mahtuisivat liki 1,5-kertaisesti?
– Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan asumisen palvelut on viime vuoden aikana välittänyt lähes 1600 Hekan asuntoa asunnottomiksi todennetuille hakijakunnille, kertoo kaupungin asumispalvelupäällikkö Oscar Ailio Verkkouutisille.
– On kuitenkin hyvä huomata, että kaikki asunnottomat hakijat eivät ota vastaan heille tarjottuja asuntoja. Viime vuonna 45 prosenttia asunnottomista hakijoista kieltäytyi tarjotusta asunnosta. Asuntoa ei myöskään voida tarjota, jos hakijan maksukyky ei riitä vuokraan tai asunto ei vastaa hakemuksessa määriteltyjä kriteerejä, Ailio jatkaa.
Hekan toimitusjohtaja Maria Aspala muistuttaa, että asunnottomuuden ratkaisu ei aina riipu pelkästä asunnon tarjoamisesta. Monella on erilaisia tuen tarpeita.
Helsingissä markkinavuokrat ovat historiallisesti laskeneet viime vuodesta alkaen, mutta Hekan vuokrat ovat nousseet ja ero kovan rahan vuokriin pienentynyt.
Helsingin Uutisten mukaan Hekalta olisi kommentoitu asiaa sanomalla, että yksityiset vuokranantajat vuokraavat asuntoja ”alihintaan”. Aspalan mukaan näin ei ole sanottu, vaan kyse oli siitä, että yksityiset vuokranantajat ovat tinkineet katteistaan. Heka taas toimii omakustanneperiaatteella.
– Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien asumismenojen kuntakohtainen raja Helsingissä on 715 euroa kuukaudessa. Hekan vapaista asunnoista tällä hetkellä vain 25 asuntoa on mainittua summaa edullisempia, Oscar Ailio kertoo.
Vastaavasti esimerkiksi Oikotiellä on satoja vuokrailmoituksia alle 715 euron yksiöistä Helsingissä. Ylipäätään vuokra-asuntojen tarjonta on noussut ennätyssuureksi.
– Omakustannusvuokrat määräytyvät asuntokannan ylläpitoon ja investointeihin kuluvien kustannusten mukaan. Omakustannusvuokrat ovat nousseet Ukrainan sodan käynnistämän korko- ja yleisen kustannustason nousun myötä. Hekalla on takanaan säästövuodet 2024 ja 2025, jolloin kustannuksia karsittiin merkittävästi, Aspala sanoo.
Ailion mukaan tyhjäkäynnin merkittävin syy on se, että suurin osa asunnonhakijoista hakee asuntoa yksin, mutta eniten vapautuu kolmioita.
– Hekan kohteiden huoneistojakaumia ja mahdollisia muutostarpeita tarkastellaan esimerkiksi peruskorjausten yhteydessä, hän kertoo.
Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Otto Meri vaati X:ssä, että Hekan uudet asuntoaloitukset jäädytettäisiin, kunnes vanha kanta saadaan vuokrattua. Hekalle valmistui viime vuonna noin 700 uutta asuntoa ja rakenteilla oli vuoden lopussa rakenteilla 1200 asuntoa. Juuri uudiskohteissa vuokrataso nousee usein korkeaksi.
”Kummallinen tilanne”
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Matias Pajula kommentoi, että kokoomus on sitoutunut kaupunkistrategian yhdessä tehtyihin asuntopolitiikan linjauksiin.
– Mutta tämän todettuani, niin kun on kuultu näitä puheenvuoroja myös valtakunnallisesti, että tuettua asuntotuotantoa pitäisi lisätä, niin ennemminkin pitäisi harkita onko yhtälö kestävä. Jos johonkin suuntaan liikutaan, niin ei ainakaan lisäämiseen, Pajula sanoo.
Pajula myöntää, että on kummallinen tilanne, kun Hekan vuokra-asuntoja on tyhjänä samaan aikaan kun ihmisiä on asunnottomana.
– Asunnottomuus on toki hyvin monisyinen ongelma, mitä kuvastaa sekin, että oppositiopolitiikoiden on helppo laittaa se hallituksen syyksi. Ei siihen varmasti mitään hopealuotia ole. Äärettömän tärkeää olisi kuitenkin saada Hekalle asukkaita ja asunnottomille asunnot. Tämä yhtälö vaatii tarkastelua myös hinnoittelun osalta. Kokoomuksen kanta, että nämä asunnot pitää saada ensisijaisesti eniten tarvitseville.
Pajula korostaa luottavansa Hekan johtoon.
– En poliitikkona lähde heitä opettamaan operatiivisessa toiminnassa.
SDP ehdottaa lisärahaa
SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtajan, kansanedustaja Elisa Gebhardin mukaan hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset ovat johtaneet siihen, että asunnottomiksi jää myös henkilöitä, jotka eivät ole syrjäytyneitä.
Gebhard sanoo VU:lle, että demarit ovat ajaneet keinoja Hekan vuokrien kohtuullistamiseksi, ja puolueessa olisi valmiutta Hekan suurempaan pääomittamiseen.
Tämän ehdotuksen Pajula torjuu.
– Hekan pääomittaminen on täysin vastoin omakustanteisuuden ajatusta. Ei voi olla niin, että matalasuhdanteessa lyödään veronmaksajien rahaa sisään, jotta vuokria saadaan alennettua. Olemme vieneet Hekalle sitä viestiä, että tätä yhtälöä on tarkasteltava koko ajan, jos sen saa toimimaan, voi pystyä laskemaan vuokria.
Pajula yllättyy tiedosta, jonka mukaan 45 prosenttia asunnottomista hakijoista ei ole ottanut asuntoa vastaan.
– Kuulostaa todella oudolta, kuulen tämän nyt ensimmäistä kertaa. Tämä on asia, mihin ehdottomasti täytyy pureutua, se liittyy asunnottomuushaasteeseen yleisemminkin ja siihen, että haluamme päästä eroon asunnottomuudesta.
Helsingissä on käynnissä hanke pitkäaikaisasunnottomuuden poistamiseksi vuoden 2027 loppuun mennessä. Hankkeessa muun muassa pyritään tehokkaamman aikuissosiaalityön kautta auttamaan vaativimpia asiakasryhmiä. Samalla kerätään tutkimustietoa Asunto ensin -mallista.
Hekalla on yli 1400 asuntoa tyhjillään. Siitä huolimatta uusia asuntoja rakennetaan jatkuvasti. Tässä ei ole mitään järkeä.
— Otto Meri (@OttoMeri) May 18, 2026
Uudet kohteet pitää panna jäihin kunnes vanhat on saatu vuokrattua.
Se on veronmaksajien etu. pic.twitter.com/yOchObfaVq