Asukkaat joutuvat maksamaan 700000 euroa lämpölaitoksesta, jota ei koskaan rakennettu

Noin tuhat asunnonomistajaa joutuu osallistumaan vuosia sitten kariutuneen hankkeen kustannuksiin.
Omakotitaloja Ranskassa. Kuvituskuva. PEXELS
Omakotitaloja Ranskassa. Kuvituskuva. PEXELS
Omakotitaloja Ranskassa. Kuvituskuva. PEXELS
Omakotitaloja Ranskassa. Kuvituskuva. PEXELS

Ranskan Saint-Étiennessä sijaitsevan La Cotonnen kaupunginosan asukkaat joutuvat maksamaan yhteensä 696 312 euroa lämpölaitoksesta, jota ei koskaan rakennettu valmiiksi, kertoo Focus Online.

Hanke käynnistyi vuonna 2014, ja alueella ehdittiin aloittaa rakennustyöt sekä asentaa lämpöverkon putkia. Osa asukkaista vastusti hanketta, minkä jälkeen sen rahoitus vaikeutui ja työt keskeytettiin kokonaan. Suunniteltu puulämpölaitos ei koskaan aloittanut toimintaansa.

Paikallislehti Le Progrèsin mukaan hankkeesta jäi 558 000 euron velka. Korkoineen maksettava summa on sittemmin kasvanut 696 312 euroon. Maksuvelvollisuus koskee noin tuhatta asuntoa.

Summaa ei jaeta tasan kaikkien omistajien kesken, vaan maksu määräytyy omistusosuuden perusteella. Le Progrès kertoo esimerkiksi asukkaasta, joka joutuu maksamaan noin 4,50 euroa kuukaudessa 12 vuoden ajan. Hänen osuudekseen tulee kaikkiaan 607 euroa.

Osa osti asuntonsa vasta hankkeen kariuduttua

Tilanne on herättänyt erityistä närkästystä niiden omistajien keskuudessa, jotka muuttivat alueelle vasta vuosia rakennustöiden päättymisen jälkeen.

Fabienne Neveu osti asuntonsa La Cotonnesta marraskuussa 2020 eli kuusi vuotta hankkeen keskeytymisen jälkeen. Hänen mukaansa vanhasta velasta ei kerrottu asuntokaupan yhteydessä.

– Minulle sanottiin, ettei minun pitäisi olla huolissani. Kukaan ei varoittanut minua, eikä asiasta mainita kauppakirjassani millään tavalla, Neveu sanoo Le Progrèsille.

Focus Onlinen mukaan hankkeen kustannuksista oli tehty velan tunnustamista koskeva järjestely jo vuonna 2015. Maksut tulivat kuitenkin asukkaiden maksettaviksi vasta vuoden 2024 lopulla, kun lämpöverkon sopimus uusittiin.

Velvoite liittyy Ranskassa alueen kiinteistöjä hallinnoivaan yhteisöön. Sen vuoksi maksuvelvollisuus voi siirtyä asunnon mukana uudelle omistajalle. Näin myös ihmiset, jotka ostivat kotinsa vasta epäonnistuneen hankkeen jälkeen, joutuvat osallistumaan lähes 700 000 euron laskun maksamiseen.

Osa omistajista on perustanut ryhmän vastustamaan järjestelyä. Nykytilanteessa heidän on kuitenkin määrä maksaa vuosien ajan hankkeesta, jonka oli tarkoitus tuottaa alueelle lämpöä mutta josta jäi jäljelle vain kesken jääneitä töitä ja velkaa.

Kerrostaloasumisen kulut voivat vaihdella rajusti paikkakunnan mukaan.
Markkinat vertaavat Ranskaa yhä enemmän Italiaan ja yhä vähemmän Saksaan.
Mainos