Kansanedustaja Kimmo Kiljunen (sd.) ei lähde vielä ennnakoimaan äänestyskäyttäytymistään Ottawan sopimuksesta irtautumisesta äänestettäessä. Kiljunen oli yksi SDP:n kansanedustajasta, joka vastusti sopimuksesta irtautumista Ylen taannoisessa kyselyssä.
– Asiassahan on kaksi puolta: miinat ovat periaatteessa puolustuksellisia aseita ja suomalaiset miinat varmasti osataan asettaa myöskin hyvin niin, että ne tukevat suomalaista puolustusta, aloittaa Kiljunen kommenttinsa Verkkouutisille puhelimitse ja viittaa sitten toiseen puoleen eli kansainväliseen sopimusjärjestelmään.
– Tässä on kaksi asiaa vastakkain: kansalliset, puolustukselliset tarpeet, jotka ovat legitiimejä ja oikeutettuja ja sitten toisaalta tämä kansainvälinen henkilömiinat kieltävä sopimusjärjestelmä, joka on onnistuneimpia kansainvälisiä asevalvontasopimuksia, kiteyttää Kiljunen.
Kiljunen ei suostu vielä sanomaan, onko hänen näkemyksensä aidosti auki tai kumpaan suuntaan se mahdollisesti kallistuu.
Kiljunen toteaa eduskunnan valiokuntakäsittelyn olevan myös vielä kesken ja viittaa myös tänään torstaina SDP:n eduskuntaryhmässä asiasta käytävään keskusteluun. SDP:n ryhmässä on tiettävästi hiertänyt rajalain äänestys, jossa muutamalle kansanedustajista annettiin eri vapauksia. Helsingin Sanomien tietojen mukaan nyt tällaista ei enää suvaittaisi.
Ottawan sopimuksesta irtautumisesta äänestettäneen kuitenkin jo ensi viikolla eduskunnan suuressa salissa. Puolustusvaliokunta sai tänään torstaina lausuntonsa valmiiksi, ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) on väläyttänyt mietinnön valmistumista vielä tällä viikolla.
Jos ryhmä ei myönnä erivapauksia, onko mahdollista, että olisit poissa äänestyksestä?
– Viisas poliitikko ei vastaa koskaan jossitteleviin kysymyksiin. Katsotaan tilanne kerrallaan, vastaa Kiljunen.
LUE MYÖS:
Miinaäänestys hiertää SDP:ssä – kansanedustaja: vapaista käsistä ei ole keskusteltu