Asiantuntijalta varoitus Ahvenanmaasta: Venäjälle voi sopia älyttömänkin kuuloinen operaatio

Huoltovarmuuskeskuksen entisen johtajan mukaan Ahvenanmaa on Itämeren pehmein kohta.
Mielenosoitus Venäjän hyökkäyssotaa vastaan Venäjän konsulaatilla Maarianhaminassa Ahvenanmaalla 12. elokuuta 2024. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
Mielenosoitus Venäjän hyökkäyssotaa vastaan Venäjän konsulaatilla Maarianhaminassa Ahvenanmaalla 12. elokuuta 2024. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Ahvenanmaa on sotilaalliselta näkökannalta katsottuna Itämeren pehmein kohta, arvioi Huoltovarmuuskeskuksen entinen toimitusjohtaja Tomi Lounema.

Nykyisin Suomen Erillisverkot Oy:ssä johtajana toimiva Lounema kirjoittaa viestipalvelu X:ssä, että vähäpätöinenkin Venäjän onnistunut operaatio toisi Venäjälle itseluottamusta.

– Selkärangassamme oleva eskalaation välttämisen oppi on Venäjän vaikuttamistyön onnistuminen ja Venäjän etu, hän kirjoittaa.

Hänen mukaansa ei ole täysin poissuljettua, että Venäjä toteuttaisi Ahvenanmaahan kohdistuvan operaation.

–Nyky-Venäjälle voi sopia älyttömänkin kuuloinen, vähin voimin tehty ja lopulta tuhoon tuomittu operaatio Ahvenanmaalle, jolla aiheutetaan Suomelle ja Ruotsille kipua ja huomattavaa päänvaivaa sekä samalla nöyryytetään Natoa, Lounema kirjoittaa.

Lounema on varoittanut Ahvenanmaan asiasta aiemminkin. Hänen mukaansa Ahvenanmaahan kohdistuva operaatio voi olla luonteeltaan muutakin kuin vain perinteinen maahyökkäys.

Ruotsi on viime vuosina panostanut Gotlannin saaren puolustukseen. Louneman mukaan Ahvenanmaan rooli heikoimpana lenkkinä korostuu sen vuoksi entisestään.

Louneman mukaan Ahvenanmaan demilitarisoinnin purkamista tuskin vastustaisi kukaan muu kuin Moskova.

Venäjä testaa, missä kulkee lännen sietokyky, Jarno Limnell toteaa.
Alueet sijaitsevat Pohjoismaiden ja Baltian maiden rajojen läheisyydessä.
Perulaiset eivät omaisten mukaan olleet tietoisia vaarasta joutua rintamalle .
Mainos