Moni suomalainen säästää tulevia hankintoja varten. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Asiantuntija MTV:lle: Kolmasosa suomalaisista ei säästä yhtään mitään

Arjen kustannusten noustua, suurella osalla suomalaisista ei ole lainkaan puskuria pahan päivän varalle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tilastokeskuksen mukaan ulosottovelallisten määrä kasvoi viime vuonna samalla, kun elämisen kustannuksen nousivat voimakkaasti, kertoo MTV.

Velkojen korkojen nousu, asumisen kustannukset ja kuluttajahintojen nousi näkyy suomalaisten arjessa.

Velallisia neuvovan järjestön Takuusäätiön toimitusjohtaja Juha Pantzarin mukaan vaikuttaa, että suomalaiset kaipaavat yhä enemmän apua ja neuvoa velkaantumiseen liittyvissä kysymyksissä.

Suurin osa suomalaisista myös säästää rahaa säännöllisesti, mutta säästämiseen ja rahankäyttöön liittyy tiettyjä ominaispiirteitä, katsoo Pantzar.

– Olen seurannut vuosien varrella erinäköisiä tutkimuksia siitä, millaista rahankäyttäjiä suomalaiset oikein ovat. Tyypillisesti niistä näyttäytyy se, että noin kolmasosa suomalaisista ei säästä yhtään mitään, ja lopulle säästämisen kohteena on jokin hyvin lähitulevaisuudessa tapahtuva hankinta, Pantzar kertoo.

Suomalaiset säästävätkin enimmäkseen tulevaa kuluttamista varten ei niinkään pahan päivän varalle, mitä Pantzar pitää ongelmallisena.

Tilastokeskuksen mukaan kotitalouksien säästämisaste laski loppuvuonna 2022, kun kulutusmenot ja käytettävissä olevat tulot kasvoivat. Kulutusmenot nousivat enemmän kuin säästöt loppuvuonna.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)