Verkkouutiset

Kauppa on hyytynyt korkojen noustessa. / LEHTIKUVA / MESUT TURAN

Asiantuntija KL:lle: Asuntohinnat voivat laskea kaikkialla

Vaikea taloustilanne on saanut ostajat lykkäämään päätöksiään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pääkaupunkiseudun asuntotarjonta on kasvanut selvästi aiempaan verrattuna, kertoo Kauppalehti. Epävakaa taloustilanne on niin ikään saanut ostajat lykkäämään kaupantekoa. Korkea tarjonta yhdistettynä kaupankäynnin hidastumiseen on luonut markkinoille epätavallisen tilanteen.

Hintojen lasku sekä erilaiset vaiheet kuuluvat kuitenkin asuntomarkkinoille, muistuttaa Nooa Säästöpankin liiketoimintajohtaja Tommi Grönlund. Hänen mukaansa hinnat voivat laskea ajoittain kasvukeskuksissakin, sillä markkina pääsi ylikuumenemaan pääkaupunkiseudulla korona-aikana.

Lokakuun kauppamäärät laskivat Helsingissä 46,1 prosenttia, Espoossa 48,1 prosenttia ja Vantaalla 38,6 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Vaihtelut kuitenkin kuuluvat normaaliin markkinatalouteen. Tommi Grönlund arvioi, että alamäestä huolimatta kuopasta noustaan taas lähitulevaisuudessa.

Eniten kaupan hidastumiseen ovat vaikuttaneet korkojen voimakas nousu ja asumiskustannusten kallistuminen.

Sp-Kodin toimitusjohtaja Jukka Rantanen kuitenkin uskoo, korkotilanteen vakautuminen johtaa uuteen korkotasoon sopeutumiseen sekä asuntomarkkinoiden piristymiseen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)