Mielenosoittajat iskivät hallintorakennukseen Etelä-Iranin Fasassa. AFP / LEHTIKUVA

Asiantuntija ihmettelee: Miksi länsi haluaa yhä toimia Iranin papistovallan kanssa?

Iranilaistaustaisen tutkijan mukaan emme ole valmiita Iranin hallinnon kaatumiseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Washington Instituten vanhempi tutkija Holly Dagres arvostelee länsimaiden Iran-linjaa. Teheranissa nuoruutensa viettänyt iranilaisamerikkalainen Dagres arvioi New York Timesin mielipidekirjoituksessaan maan islamistihallinnon horjuvan, mutta toteaa myös, ettemme näytä olevan siihen valmiita.

Iranin valuutan romahduksesta nyt alkaneet mielenosoitukset ovat laajimpia sitten naisten oikeuksia puolustaneiden ”Nainen, elämä vapaus” -liikkeen protestien vuonna 2022.

Dagresin mukaan kansan tyytymättömyys kumpuaa kuitenkin taaskin pohjimmiltaan Iranin islamistihallituksen kyvyttömyydestä, korruptiosta ja kansaan kohdistetusta sorrosta. Mielenosoittajat ovat vaatineet suoraan hallinnon kaatamista.

Nykyistä kansannousua sävyttää kuitenkin asiantuntijan mukaan täysin uusi elementti. Iranin johto ei ole koskaan aiemmin ollut näin heikoilla.

Dagres huomauttaa Teheranin kokeneen sarjan kovia takaiskuja sen jälkeen, kun Hamas hyökkäsi Israeliin lokakuun 7. päivänä 2023 ja Israel aloitti sotatoimet terroristijärjestön tuhoamiseksi. Iranin tukemat ja aseistamat Hamas Gazassa ja Hizbollah Libanonissa ovat kärsineet raskaita menetyksiä ja heikentyneet merkittävästi. Iranin 12 päivän sota Israelia vastaan paljasti Dagresin mukaan Iranin olevan ”paperileijona”, joka ei pysty suojelemaan edes omaa ilmatilaansa.

– Tätä heikkoutta pahentavat perheiden toimeentulon ongelmat, sähkökatkot luonnonvararikkaassa maassa ja se, että pääkaupungista uhkaa loppua puhdas vesi. Yhä enemmän kaavoihinsa kangistuneen kahdeksankymppisen Ajatollah Ali Khamenein johtaman pappishallinnon halvaantuminen viittaa siihen, että se toimii edelleen vanhentuneen strategian kautta tukien välikäsiä ja kehittäen ballistisia ohjuksia, Holly Dagres listaa.

Asiantuntija pitää mahdollisena, että Iranin hallinto selviää tästäkin kansannoususta. Hänen mukaansa länsi ei silti saisi ajautua pitämään sitä varmana.

Dagres soimaakin länsimaisten asiantuntijoiden ja päättäjien asenteita ja vaati valmistelemaan politiikkaa kansan tukemiseksi sen varalta, jos hallinnon romahduksesta alkaa näkyä kunnon merkkejä.

– Monet amerikkalaiset ja muut länsimaiset poliitikot ja analyytikot kavahtavat ajatusta muutoksesta Iranissa, koska he pelkäävät tuntematonta. Nykytila on kuitenkin tarkoittanut hirveyksiä ja kärsimystä Iranin kansalle ja lähialueelle vuosikymmenien ajan, tutkija muistuttaa.

Dagres kummastelee, miten amerikkalaiset ja eurooppalaiset johtajat ovat kerta toisensa jälkeen sivuuttaneet Iranin kansan riveistä tulleet vaatimukset vapaudesta ja jatkaneet mieluummin diplomatiaa maan hallinnon kanssa.

– Valiten jälleen kerran sen pahan, jonka he tuntevat: kangistuneen pappisvallan, hän jatkaa.

Holly Dagresin mielestä länsimaiden pitäisi kiirehtiä nyt täyttämään Yhdysvaltain jättämiä aukkoja Iranin kansalaisyhteiskunnan tukemisessa. Hän mainitsee vapaata Internetiä Iraniin ajavat ohjelmat ja Iraniin keskittyvät ihmisoikeusjärjestöt.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)