Verkkouutiset

Suojelupalvelu FSO vastaa Venäjän päättäjien turvallisuudesta. / SSW.RUS

Aseistautuneet vartijat etsivät salamurhaajia Vladimir Putinin huviloilta

Venäjän presidentin vainoharhaisuuden arvioidaan lisääntyneen.

Venäjän presidentti Vladimir Putinin kerrotaan olevan huolissaan häntä väitetysti uhkaavista salamurhaajista. Ecuadorissa nykyään asuva entinen henkivartija toteaa presidentin vainoharhaisuuden kasvaneen viime aikoina.

Putinin kerrotaan määränneen erään henkivartijoistaan pesemään pyykkiä miehitetyllä Krimin niemimaalla sijaitsevalla huvilallaan, sillä muihin työntekijöihin ei voinut presidentin mukaan luottaa.

Aseistautuneita sukeltajia on lisäksi lähetetty uimaan kiinteistöjen läheisiin vesiin etsimään mahdollisia salamurhaajia.

– Näin paljon hän pelkää henkensä puolesta, ex-vartija Vitali Brizhaty sanoo ulkomailta käsin toimivan itsenäisen venäläisen TV Rain -kanavan haastattelussa.

Telegraph-lehden mukaan Briznaty toimi FSO-suojelupalvelun koirayksikössä Krimin Olivjessa, jossa sijaitsee yksi Vladimir Putinin salaisista kiinteistöistä.

Presidentti ei luottanut edes omiin vartijoihinsa, vaan syötti näille jatkuvasti perättömiä tietoja liikkeistään. Olivjea kuvaillaan ylelliseksi ”minikaupungiksi”, jonne toimitettiin jatkuvasti suuri määrä elintarvikkeita ja kukkia.

– Siellä on kuntosaleja, suihkulähteitä, kauniita puistoja, teehuoneita, grillialueita ja rantoja, ex-vartija sanoo.

Vitali Brizhaty kertoo paenneensa FSO:n palveluksesta ulkomaille, koska ei tukenut Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)